Ens kuussa kotiin

Oh my lord, nyt on toukokuu. Nyt voin virallisesti sanoa, että ens kuussa nähään. Ai miltä se tuntuu? Jaa a.

Toisaalta mulla on ihan hirvee ikävä kaikkea. Saunan hajua, kesäöitä, suomalaista koulua (en valita enää koskaa!!), äitiä ja isiä, kavereita ja muuta perhettä. Järviä ja makkaraa (josta en ees tykkää??). Skootteria ja mansikanhajusia kesäterasseja.  Koko mun elämää. Oon ihan älyttömän innoissaan menossa takasin kotiin.

Mutta toisaalta juttu on se, että viimeset kymmenen kuukautta oon nähny ihan jäätävästi vaivaa rakentaakseni mulle tänne toisen elämän. Oon kironnut, kuinka Amerikka ei tosiaan oo mua varten ja myöhemmin itkenyt katsoessa Kalifornian vuoria, koska niitä en ehkä enää ikinä näe. Oon oppinut rakastamaan uutta maata, kulttuuria ja kieltä. Nää kymmenen kuukautta oon yrittänyt olla enemmän, kun mitä oikeesti oon ja ehkä vihdoin saavuttamassa sen. Enhän mä voi lähteä nyt. Just kun alan vihdoinkin oikeesti sopimaan joukkoon, ja just kun ihmiset ei enää usko etten oo jenkki, koska mun aksentti on katoomassa. Just kun kaverit on alkanut muuttumaan ystäviks ja host-perhe ihan vaan perheeksi. Ei, Amerikka ei ole maailman paras maa, jos multa kysytään rehellistä vastausta, mutta se on mun koti. Ainakin toinen sellanen. Suomeen haluan ehdottomasti palata, mutta musta ei vaan tunnu, että vielä ois sen aika.

Täytin eilen (vihdoin) 18-vuotta ja se päivä oli aivan ihana! Mun sisko toi mulle ilmapalloja kouluun ja illalla mentiin mun lemppari italialaiseen ravintolaan. Sain illalla vielä ihan random idean ottaa nenäkoru, mutta sillä rei'ittäjällä ei ollu vielä luvat kunnossa tehä muuta kun korviksia, joten se hanke siirty nyt myöhemmäks, jos ei peruuntunu kokonaan haha.

Tietenkin vähän harmittaa, että ei päässyt viettämään synttäreitä kavereiden kanssa, mutta kyllä sille vielä aikaa löytyy. Mulla on koko kesä aikaa tehdä ihan mitä vaan, syksystä en vielä edes tiedä. Järki sanoo, että suomalainen lukio pitäis vetää kunnialla loppuun, mutta täällä voisin mennä suoraan yliopistoon jo ens syksynä. Ja niin kai missä tahansa muussakin maassa. 

Mutta joo, kotiinpaluu tulee varmasti olemaan mun elämän yks vaikeimmista päivistä. En pysty edes ajattelemaan meiän vikaa halia perheen kesken ilman että alkaa itkettää :--D. Samalla oon ihan varma, että se on myös mun elämän paras päivä. 

Anyways, ens kuussa nähään :)!

Through my snapchat

Tässä kurkkaus mun snapchat-historiaan, sitä kautta kun pääsee näkemään arkea vähän instagramia ja blogia lähemmin.

Mut voi lisätä nimellä @nettalehtola 

Ruokalähetys kotoa. Äiti you made my day. Itkin onnesta sillon ku noi tuli.

   En tosiaan valita. 

Koska snäppifiltterit saa kaiken näyttämään paremmalta.

  Eka (ja vika) track-mitali tällä puolen merta. Tosin annoin sen läpällä lahjaks mun host-äidille ja se päätti pitää sen hehh. Ehkä pitää hankkia uusi.

  Täällä melkeen kaikilla on kynnet laitettu, joten mun oli pakko liittyä klubiin. Tykkään kovasti.

   Käytiin Anaheimissa morottaan Teemua. No ei vaan mentiin Knott's Berry Farm - nimiseen huvipuistoon.

  Knott's Berry Farm

  Niitä kuvia en oo vielä saanu, toivottavasti ne ois kerranki onnistunu haha.

   Seniorien retki Mission Beachille San Diegoon. Oli siistiä, kun sai pitkästä aikaa kulkea isossa kaupungissa suht vapaasti. Oon kaivannu.

  

  Henna-tatska, kesti yhen päivän, jes.

  Samalta retkeltä nää kaikki. Seuraavana päivänä suuntana jälleen San Diego ja SeaWorld:

  Joo

  En haluu ees arvata kuinka moni mun snäpistä tän bongannu oikeesti usko siihen...

  Koska snäppifiltterit saa kaiken näyttämään paremmalta osa2.

Tässä nyt vaan osa, kun ei kaikkia tuu tallennettua. Toivottavasti tykkäsitte! :--)

Heippa!

Day 224

Oon ollu täällä 224 päivää.

Mun synttäreihin on 37 päivää.

Valmistumiseen 76 päivää.

Ja kotiinlähtöön 82 päivää.

Yhteensä päiviä täällä tulee olemaan 306.

Tällä hetkellä 73% siitä ajasta on jo mennyt.

Semi pelottava ajatus. Tottakai aina välillä on ollut niitä hetkiä että en mitään muuta haluiskaan kun lähteä kotiin, mutta nyt kun se aika oikeesti lähenee niin jotenkin tuntuu että en oo tehnyt vielä kaikkea mitä mun piti. En oo vielä ollenkaan valmis menemään takasin. Tuntuu että just kun oon oikeesti alkanu tykkäämään elämästä täällä, just kun oon alkanu nauttimaan niistä erillaisuuksista, jotka aluksi sai puremaan hammasta, just sillon kun kaikkein eniten haluisin jäädä, mun pitää lähteä. Kaverit on pikkuhiljaa muuttuneet ystäviksi ja host-perhe ihan vaan perheeksi. Voinko mä jättää taakseni kokonaisen elämän? Elämän jonka oon luonut kokonaan itse? 

Vaihtovuoden aikana oppii kysymään itseltään paljon kysymyksiä. Mulle on vasta täällä syntynyt ihan uudenlainen tarve saada ajatella rauhassa. Välillä yksinkertasesti tarviin pari tuntia asioiden pohtimiseen. Blogin pitäminen kyllä auttaa paljon, kun saa kirjotettua kaiken auki. Vaikka näitä ajatuksia on kyllä täysin mahdoton pukea sanoiksi. Sitä oppii itsestään niin paljon uutta, että kai kaiken sisäistäminen vie aikaa. Musta tuntuu, että oon paljon itsevarmempi ja itsenäisempi. En pyytele enää anteeksi olemassaoloani, vaan oon ylpeä siitä. Osaan jutella vieraille tekemättä tilanteesta täydellisen kiusallista, hymyilen enemmän. Kai se on totta, että Amerikka tekee ihmiselle hyvää.

Rakastan Suomea, se tulee aina olemaan paikka jonne on hyvä palata, mutta sen oon itsestäni varmuudella oppinut, että haluan matkustaa. En tiedä missä oon ens vuonna. Järki sanoo että lukio on pakko suorittaa loppuun, mutta eikö sen voi tehdä vaikka Espanjassa tai Italiassa. Vuoden Kalifornialais-elon jälkeen Suomen talvi ei houkuta yhtään. Itseasiassa se on varmaan mun suurin ahdistuksenaiheeni kotiinpaluuseen liittyen. Tää kuulostaa niin liiottelulta, mutta oon täysin rehellinen kun sanon miettiväni että selviänkö siitä enää, talvet kun tuppaa aina olemaan mulle täyttä tuskaa. Jos voisin siirtää tänne julkisen liikenteen, Helsingin ja sen miten mun ikästä kohdellaan, jäisin ehdottomasti. Mutta en voi. Tällä hetkellä Eurooppa houkuttaa kovasti! 

Multa kysytään kokoajan, että enkö kaipaa mun perhettä ja kavereita. Tottakai mä kaipaan. Tekisin mitä vaan jos saisin ne tänne mun kanssa, mutta juttu on se, että mä elän omaa elämääni ja kaikki ne omaansa. Tottakai mä haluan olla niiden kanssa, mutta en mä voi pakottaa niitä lähtemään, enkä pakottaa itseäni pysymään Suomessa. 

Okei mun höpötys alkaa menee tosi syvälliseks mut kuitataan se kellonajalla (2:35am). Mä meen nukkumaan, viettäkää te mahtava päivä. Ja koska omaa naamaa on kiva kuvata: voilá!

Heippa, xoxo❤️

Kirje vaihto-oppilaalle

Selasin facebookkia ja löysin "kirjeen vaihto-oppilaalle". Se kuvasti tätä tunteiden vuoristorataa niin hyvin että vapaasti suomensin sen tähän alle. Jos mietit vaihtoa ensi vuodelle, lue tämä. Linkki englanninkieliseen versioon on tässä.

Aloitetaan tämä näin: missäpäin maailmaa oletkaan, en voisi olla sinusta ylpeämpi. Vaihtovuosi on miljoona vikaa kertaa, ja miljoonat jäähyväiset. Vaihtovuosi on miljoonia tunteita.

Usein sanotaan, että vaihto on koko elämä yhdessä vuodessa, itse ajattelen toisin. Aika, jonka vietät ulkomailla, tulee aina olemaan siellä. Se ei koskaan lähde sinusta. Kasvat persoonallisesti ja henkisesti. Ja se pysyy sinussa. Sitä voi kuvailla elämän muuttumisena.

Missä tilanteessa elämää oletkaan; oletpa entinen vaihtari, iloinen tai surullinen vaihtari, tai vaihtari, joka päätti jättää leikin kesken, kun odotukset eivät vastanneetkaab todellisuutta. Ihan sama mikä olet, olet yksi maailman rohkeimmista ihmisistä. Ole ylpeä itsestäsi!

Jätit kaiken tutun taaksesi. Perheen, ystävän, ympäristön, ruoan, koulun ja kaikki muut mieleen tulevat asiat.

Päivä jona lähdin, särki sydämeni. Se särki vanhempieni ja veljeni sydämet. Sinä päivänä tapasin paljon itkeviä ihmisiä. Eikä se ollut vain minä, olen varma että sinäkin olit siinä tilanteessa.

Istuimme lentokoneeseen täynnä ihmisiä, joita emme olleet koskaan tavanneet, mennäksemme paikkaan, jossa emme olleet koskaan käyneet. Muutimme taloon, jonka ihmisiä kutsuttiin perheeksemme vaikka meillä ei ollut heihin minkäänlaisia siteitä. Seuraavana aamuna heräsimme sängystä, tai jopa huoneesta, joka ei näyttänyt omaltamme. Istuimme uuden perheemme kanssa olohuoneessa ymmärtämättä sanaakaan, sillä he puhuivat niin nopeasti, heidän aksenttinsa on erilainen, tai ehkä englantisi ei ollutkaan niin hyvää kuin luulit. Ensimmäinen koulupäivä ja hämmennys kaikista niistä uusista ihmisistä ja tilanteista. Ruokalassa seisominen ilman ketään, kenen kanssa istua. Arkeen tottuminen ja kova yritys löytää ystäviä, tai edes ihmisiä, jotka ymmärtäisivät. Sängyssä makaaminen kotia kaivaten, niin paljon, että sydämesi särkyy jälleen.

Me kaikki kävimme läpi tilanteita, joita jotkut kutsuisivat omaksi persoonalliseksi helvetikseen, mutta me selviydyimme, meistä tuli vahvempia. Se muutti elämänkatsomustamme, mielipiteitämme ja vaikutti siihen, mitä nykyään olemme. Kaikki ne tilanteet saivat meidät arvostamaan sitä, mitä meillä on. Ne vahvistivat sidettäni perheeseeni.

Mutta muistathan myös kaikki ne kerrat, kun et olisi voinut olla yhtään onnellisempi: Kun tapasit uuden perheesi ensi kertaa, superjännittyneenä! Ensimmäinen koulupäivä, tai jenkkifutispeli. Kaikki pep rallyt. Ensimmäinen kertasi Taco Bellissä. Ensimmäinen kerta, kun tajusit olevasi oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ensimmäinen kerta kun tunsit että uusi perheesi rakastaa sinua, kun he näkevät ja kohtelevat sinua kuin omaa lastaan. Se päivä kun vihdoin tutustuit siihen söpöön tyttöön tai poikaan. Päivä, kun tutustuit ihmiseen, josta myöhemmin tuli paras ystäväsi. Päivä jolloin liityit koulun kerhoon tai urheilujoukkueeseen. Päivä kun opit arvostamaan Netflixiä.

Vaihtovuosi on kuin vuoristorata. Se menee ylös ja alas. Toisinaan lujempaa. Teillä jokaisella on omanne. Joillekin vaihto on heidän unelmiensa elämää, toisille huonompaa, kuin elämä kotimaassa, ja toisille melko lailla samaa. Missä ikinä oletkaan, se on sinun käsissäsi.

Rohkeus on kaikki mitä tarvitset, aika kuluu niin nopeasti. Älä jää jumiin muistoihin ja unelmiin. Tee ajastasi niin hyvä kuin mahdollisesti voit, älä odota liian kauaa.

Lots of Love.

THE FAIR

Näiden koko vuoden isoin juttu on puoltoista viikkoa kestävä fair. Se itse alue on ihan valtava ja täynnä kaikkia huvipuistolaitteita ja erilaisia kojuja. Siellä myydään niin paljon kaikkea super jenkkiruokaa et mua harmittaa jo nyt, etten varmasti pysty maistamaan kaikkea. Listalta on ruksittu pois jo ainakin Cheese bacon fries, en kyllä tilaa toiste, yäk. Ja haluun vielä ehdottomasti maistaa deep fried snickers, funnel cake, frozen banana ja deep fried oreo. Sori tällänen finglish sönkötys mutta mulla ei oo hajuakaan mitkä ois noille korrektit suomennokset :--D. 

Täällä on myös tosi yleistä, että lapset ostaa lehmän, possun, vuohen, kanan tms. maatilan eläimen ja kasvattaa sen takapihallaan. Meillä on nyt joulukuun puolvälistä asunut lehmävauva, joka tän tapahtumaviikon jälkeen myydään. Iso ohjelmanumero tuolla onkin, että lapset kävelyttää ne eläimet sellasta areenaa ympäri ja tuomarit pisteyttää. Parhaat saa sellaset hienot palkintorusetit.

Tänään maanantaina siellä oli kans tosi iso tapahtuma, high school madness. Periaatteessa siis joka ikinen koulu tällä alueella saapuu paikalle ja kilpailee eri jutuissa, kuten Cheerleading, drumline, köydenveto jne. Voittajakoulu on sitte virallisesti "the best school in the valley" joten kaikki haluu tosissaan voittaa. Me saatiin ihan surkeet paikat, koska saavuttiin niin myöhään, että sinne ei meinattu enää päästää sisään.

Tässä nyt kuitenkin mun näkymä lavalle, joka on tossa vasemmassa reunassa.

 Ja tässä vähän perspektiiviä katsomon koosta. Meteli oli suhteellisen kova, kun kaikki kannusti omaa kouluaan.

Elämä rullaa edelleenkin oikeen kivasti, teille kyselijöille tiedoksi ;). Nyt toivotan teille Suomeen hyvät huomenet ja painun nukkumaan. Moikka!

LATELY

Mikäs muu kuvais paremmin mun elämää täällä, kun puhelinkollaasit? Puhelin on aina mukana niin kuvia tulee otettua myös arjen pikkuhetkistä. Voilá:

 1. Nätti auringonlasku, vaikka täällä se näyttää tolta melkeen joka ilta. 2. Tatskakuume!! Ja toi tiikeri ois niin siisti muisto tästä vuodesta kun se sattuu olemaan koulun maskottikin. 3. Toinen meiän dogeista. 4. Mä vaa

  1. Dress up week. En oo pukeutunu täällä noihin oikeestaan ollenkaan, semi harmi silleen. Taidan olla vähän lame. 2. Viime aikoina on tullu vähän shoppailtua. 3&4. Basketball homecoming.

  1. Snäppi filttereillä leikkimistä. 2. Meiän kissa on niiin söpö että taidan salakuljettaa sen Suomeen. 3. Damdamdaaa palmu. 4. Mä ja mun hyvä kaveri koulusta.

Voi vitsi mun päivälaskuri lähenee sataa koko ajan, ja sata päiväähän on reilu kolme kuukautta!!! En todellakaan oo valmis lähtemään kotiin. Just kun elämä täällä on alkanu sujumaan ihan täydellisesti ja oon oppinu olemaan enemmän se sama rento itseni kun ennenkin, ei en tosiaan halua lähteä. Oon tosissani alkanu miettimään että tulisin takasin.  Voisin skipata lukion kaks vikaa vuotta ja mennä suoraan collegeen ens syksynä. Tosin niiden hinnat on aika hunajaisia, ja tuntus tyhmältä heittää hukkaan Suomen ilmanen koulutus ja maksaa täällä tuhansia dollareita pelkästään yhestä lukukaudesta. En tiedä, rakastan mun elämää täällä. Suomeen paluu ahdistaa. En osaa enää toimia, kuin suomalainen, en osaa enää puhua sujuvaa Suomea. Tuntuu oudolta kun mieli pyörii englanniksi ja omalla äidinkielellä sanotut lauseet pitää miettiä läpi ennen niiden ääneen sanomista. Suomalainen käyttäytyminen ei oo enää osa sitä kulttuuria minkä oon oppinut, nykyään hymyilen ventovieraille, ehkä jopa alotan keskustelun. Kuulun tänne, mutta samaan aikaan kuulun jonnekkin ihan mualle. Mun koti on täällä ja mun koti on siellä. Tää aihe on alkanu hiipimään mun mieleen yhä useemmin, luonnollisesti koska kotiinpaluu lähenee. Lennän Suomeen 16.6. Lennot menee San Diego - Lontoo - Helsinki. Koitan nyt vaan pitää tän jännityksen/ahdistuksen taka-alalla ja nauttia mun elämästä. Vihdoin musta tuntuu että tää saattaa oikeesti olla se "elämän paras vuosi".

MITÄ KAIPAAN

Mulla menee täällä tosi hyvin. Ylipäätään. Tänään vaan yks henkilö onnistu yhdellä lauseella pilaamaan koko fiiliksen ja mun teki mieli kirjottaa ylös asioita, joita mulla on ihan järjetön ikävä kotoa. Että te kiittämättömät tajuisitte mistä olla kiitollisia haha. Just kidding, mutta oikeesti ottakaa hetki ja ajatelkaa kuinka hyvä maa Suomi on. Ja älkää tuomitko tän tekstin takkuisuutta, mun suomenkieli ei enää suju samallailla kun ennen ja jokasen lauseen järkevyys pitää ajatella erikseen, plus mun pää on tällä hetkellä aika täynnä muita ajatuksia.

Itsestäänselviä asioita, kuten perhettä, sukulaisia ja kavereita.

Mun skootteria joka tekee liikkumisesta niin paljon helpompaa.

Julkista liikennettä täysin samasta syystä.

Vapautta mennä ja tulla lähes paikasta, seurasta ja kellonajasta riippumatta. 

Sitä ettei kaikkeen tarvii pyytää lupaa.

Ihmisten aito kiinnostus siihen mistä puhut.

Ruisleipä ja salmiakki. (Näin viime yönä unta ruisleivästä ja haistoin sen hajun mut sit mulle sanottiin etten saa syödä sitä ja aloin literally itkemään ja heräsin kyyneleet silmissä hahaha)

Suomalaista opetussysteemiä.

Nuorten ihan erilainen yhteiskunnallinen arvostus ja vastuu.

Kouluruoka. (Kyllä.)

Rehellisyyttä ja sitä että aina ei tarvii teeskennellä kuin olis maailman onnellisin ihminen.

Helsinkiä, sen puistoja, kahviloita ja mun löytämiä paikkoja joista näkee koko keskustan.

Kävelemistä paikasta A paikkaan B. Täällä mennään autolla sataa metriä pidemmät matkat.

Suomen kesäöitä kun aurinko ei laske.

Ja oikeestaan koko maata.