MITÄ KAIPAAN

Mulla menee täällä tosi hyvin. Ylipäätään. Tänään vaan yks henkilö onnistu yhdellä lauseella pilaamaan koko fiiliksen ja mun teki mieli kirjottaa ylös asioita, joita mulla on ihan järjetön ikävä kotoa. Että te kiittämättömät tajuisitte mistä olla kiitollisia haha. Just kidding, mutta oikeesti ottakaa hetki ja ajatelkaa kuinka hyvä maa Suomi on. Ja älkää tuomitko tän tekstin takkuisuutta, mun suomenkieli ei enää suju samallailla kun ennen ja jokasen lauseen järkevyys pitää ajatella erikseen, plus mun pää on tällä hetkellä aika täynnä muita ajatuksia.

Itsestäänselviä asioita, kuten perhettä, sukulaisia ja kavereita.

Mun skootteria joka tekee liikkumisesta niin paljon helpompaa.

Julkista liikennettä täysin samasta syystä.

Vapautta mennä ja tulla lähes paikasta, seurasta ja kellonajasta riippumatta. 

Sitä ettei kaikkeen tarvii pyytää lupaa.

Ihmisten aito kiinnostus siihen mistä puhut.

Ruisleipä ja salmiakki. (Näin viime yönä unta ruisleivästä ja haistoin sen hajun mut sit mulle sanottiin etten saa syödä sitä ja aloin literally itkemään ja heräsin kyyneleet silmissä hahaha)

Suomalaista opetussysteemiä.

Nuorten ihan erilainen yhteiskunnallinen arvostus ja vastuu.

Kouluruoka. (Kyllä.)

Rehellisyyttä ja sitä että aina ei tarvii teeskennellä kuin olis maailman onnellisin ihminen.

Helsinkiä, sen puistoja, kahviloita ja mun löytämiä paikkoja joista näkee koko keskustan.

Kävelemistä paikasta A paikkaan B. Täällä mennään autolla sataa metriä pidemmät matkat.

Suomen kesäöitä kun aurinko ei laske.

Ja oikeestaan koko maata.

TURHAUTUS

Mua ei oo pahemmin koti-ikävä täällä aiemmin piinannu, mutta tää viikko on ollut aivan järkyttävän turhauttava. Vielä viiden kuukauden jälkeenkin, kaikki on edelleen uutta. Joka päivä kuulen jostain uudesta jutusta, joka pitää tehdä, tai selvittää. Kaikki mikä on täällä ihan itsestäänselvää, mutta mä en oo koskaan kuullutkaan. Ja yhtäkkiä mun parhaatkaan "kaverit" ei jaksa selittää ja stressaan siitä puol yötä. Muutenkin tuntuu, että vaikka oonkin täällä aika läheinen mun kaverien kanssa, niin niitä ei oikeesti kiinnosta. On vaan cool tuntea se, josta koko koulu juoruaa. Sitten taas kaverit kotona on niin kaukana ja aikaero niin hankala, etten oikeen ikinä pysty soittamaan. Aamulla ennen koulua on hirvee kiire, ja koulun jälkeen kello on Suomessa 1 yöllä, enkä haluu pitää ketään hereillä. Muutenkin koko mun elämä ja läheiset Suomessa on alkanut tuntua niin kaukaselta. Melkeen kun joku uni. Ne ihmiset on olemassa, mutta ei enää osa mun tänhetkistä elämää. En tunne enää niitä, vaikka puhutaan whatsapissa joka päivä. Oon myös ollu tällä viikolla niin väsynyt ja ahdistunu, että tekis mieli vaan jäädä aamusin sänkyyn, eikä nousta seuraavaan viiteen kuukauteen.

Täällä on niin vahva jotenki sellanen "olen jenkki, mun ei tarvii tietää mitään muusta maailmasta"- asenne. Ja tietenkin ymmärrän, että nää ei hirveesti tiedä Suomesta, mutta kun näiden käsitys Euroopasta on Pariisi, eikä mitään muuta. Eikä näitä ees kiinnosta kuulla. Jos näytän jonku kuvan kotoota ni nää sanoo "wow" ja kääntyy poispäin. Näiden maailma on niin amerikkakeskeinen, että menee hermo. Mun mielestä oli ainakin tosi kiva kuulla historianopettajalta, että Suomi itsenäistyi ekan maailmansodan jälkeen, kun USA antoi meille luvan perustaa maa ja suojeli meitä isolta pahalta Neuvostoliitolta. :--) Kun koitin kertoa sille opettajalle, että melkeen mutta ei ihan, niin vastaus on tyyliin "älä rupee muuttamaan historiaa, ilman meitä oisit venäläinen!" Niin kai sitten, onneks opettaja tietää <333

Tänään tasan puolväli jenkeissä. 150 päivää takana ja 150 valmistumiseen. Kai nyt on hyvä hetki viimeinkin turhautua jostakin. Hyviä hetkiä on kuitenkin niin paljon enemmän.  Mietin vähän aikaa haluunko julkasta tätä, en jaksa kuunnella teidän "jos et haluu olla siellä niin tuu kotiin"-kommentteja, joten pliis, älkää laittako niitä. :) Tarttin vaan paikan mihin valittaa, kun ketään täällä ei kiinnosta. Ja joo, on mulla vähän ikävä kotiin.