Näytetään tekstit, joissa on tunniste in the USA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste in the USA. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

My tips

Viime keväänä näihin aikoihin aloin olemaan lähdöstä niin täpinöissäni, että luin tän kaltasia postauksia aina kun vaan löysin. Usein myös keskellä yötä haha. Joten olkaa hyvä :--)
  Laitan tähän nyt juttuja, jotka olisi ollut kiva sisäistää ja omaksua ennen kun ne sitten olikin osa arkipäivää. Monet näistä on sellasia mistä jo  lähtövalmennuksessa jauhetaan, mutta ei niitä oikeesti sillon vielä niin ajatellut.

Pakkaaminen

- Älä pakkaa liikaa, mutta älä myöskään liian vähän. Itsellä kesti varmaan kaksi viikkoa ennen kun pääsin ekaa kertaa oikeesti shoppailemaan (ja sillonki unohin rahat kotiin XD) Kaikki sanoo, että pakkaa mahdollisimman vähän, mutta henk.koht oon onnellinen, että oli tarpeeks vaatetta mukana. Trust me, ette halua kysyä ekana tai tokana aamuna, jos perhe vois viesdä sut shoppailemaan. Ottakaa myös hammasharja ja -tahna, shamppoo ja hoitoaine yms. jutut, joita tulette tarviimaan ekoina päivinä. Ne ei kuitenkaan vie tilaa takasin tullessa, kun ei niitä todennäkösesti enää vuoden käytön jälkeen enää kukaan tarvitse.

- Muistakaa adapterit! Ja lentokoneessa haluutte, että teillä riittää akku, joten ostakaa ehdottomasti power bank. Tehkää se myös turvallisuussyistä, koska ikinä ei tiedä mitä tapahtuu esimerkiks jatkolentojen kanssa, ja hätätilanteessa haluutte varmasti pystyä soittamaan aluevalvojalle tms.
Ja hei jatkojohto on paras juttu mitä pakkasin, koska mulla on vaan kaks adapteria, mutta tälläsellä sain monta pistorasiaa:


Elämä kohdemaassa:

- Ole utelias, ikinä ei tiedä mitä tulee tapahtumaan. Jos perhe haluaa viedä sut museoon, niin mene,koska todennäkösesti et sinne enää koskaan pääse.

- Hyväksy jo etukäteen se, että ei elämä täälläkään oo mitään ruusumatoilla pomppimista. On hyvin mahdollista, että et asu Mall of American tai Venice Beachin vieressä, ja lähimpään Starbucksiin tarviit autokyydin. Kaikki tulee olemaan tosi outoa ja tosi ärsyttävääkin, mutta kyllä siihen tottuu, ja lopulta jopa rakastuu.

- Hyväksy myös koti-ikävä. Mulle sellasta ei mitenkään hirveen pahana (ainakaan vielä) oo tullut, mutta kyllä se siellä silti on. Koita vaan tehdä mahdollisimman paljon kaikkea, niin kyllä se unohtuu. 

- Liity johonkin School Activityyn. Mulla oli ollut jo yhet treenit ennen ekaa koulupäivää, joten mulla oli myös lunch-seuraa alusta asti. Jos et halua tehdä sporttia, niin liity klubeihin. Noi on paras ja helpoin tapa saada kavereita, ja tuut todellakin tuntemaan olosi yksinäiseks sillontällön, joten en voi kun korostaa koulutoimintaan osallistumisen merkitystä.

- Varaudu siihen, että joitain ei vaan kiinnosta. Kun koti-ikävä on kaikkein pahin, niin mikään ei loukkaa enempää, kun jonkun idioottimainen kommentti siitä, kuinka USA on maailman ainoa korkean elintason ja sivistyksen maa ja luulo siitä, että sä saavuit sinne jostain metsästä ja katot ihan ihmeissäs kun ihmisillä on iphoneja ja autoja (joita et oo siis koskaan elämässäs nähnyt). 

- Älä suutu tyhmistä kysymyksistä. Ne ei kysy niitä ilkeyttään, ne ei vaan oikeesti tiedä mitä jenkkien ulkopuolelta löytyy. Ja täälläpäin ei muuten ymmärretä sarkasmia melkeen ollenkaan. Eli jos vastaat jollekin, että ei, meillä ei ole vessanpyttyjä, niin mitä todennäkösemmin ne uskoo sua ja kertoo sen eteenpäin, niin että kohta koko koulu tosissaan luulee, että meillä ei niitä ole.

- Amerikka on ainoa millä on merkitystä -asenne on ihan hemmetin ärsyttävä. Nää sanoo kirkkain silmin, että Pariisi on New Yorkin vieressä ja Lontoo on samalla suunnalla. Ei se, että ne ei tiedä vaan se, että niitä ei tosiaan ees kiinnosta oppia. Ne asuu jo Jenkeissä, miks niiden pitäis tietää mitään tai matkustaa minnekään. Yks tyttö sano mulle, että se haluis lähteä vaihtoon, mutta se ei tiedä minne se vois mennä, kun se on jo Amerikassa (???) logiikka... Nyt oon jo oppinu nauramaan näiden tietämättömyydelle, mutta mä koin sen kyllä yhessä vaiheessa TOSI ärsyttävänä.

- Älkää stressatko liikaa koulusta. Mut laitettiin tän alueen vaikeimpaan kouluun, joka tosiaan ärsyttää. Jos jotain mun vuodesta kadun, niin kaikkea sitä stressiä, jonka pistin kouluhommiin. Täällä pitää tehdä kovasti töitä saadakseen ees B:n, mutta tää on kuitenkin mun ainoa vaihtovuosi (josta en edes saa yhtään kurssia hyväksluettua...). Eli yrittäkää parhaanne olla stressaamatta. Pitäkää ne numerot tarpeeks hyvinä, että ette joudu kotiin ja saatte osallistua koulun retkille, promiin, sportteihin jne. mutta se riittää paremmin kun hyvin.

- Älkää olko "nirsoja" kavereitten suhteen. Meinasin aluks torjua mun tänhetkisen parhaan kaverin, koska olin tyhmä. Ihan sama kuka teille tulee juttelee niin olkaa mukavia, juorut leviää tosi nopeesti ja saatte tylyn ja ylimielisen maineen. Täällä ei oo samanlaista "arvojärjestystä" kun Suomessa, jos oot cheerleader, et silti voi tosiaankaa olla ilkee shakkikerholaiselle. Tai voit mutta sitä katotaan tosi kieroon.

- Hymyile paljon. Haluut ihmisten ajattelevan, että oot mukava ja helposti lähestyttävä. Itsehän en niin hirveesti aluks hymyilly ja sain jo pari vihaajaakin hahhh. Oon kuulemma tönässyt erästä tyttöä ja sit kattonu vihasesfi. Itsehän en ees muista koko tapahtumaa, mutta todennäkösesti yritin vaan katsoa sitä sillee  "ups sori". Mutta niin tästä on jo varmaan puol vuotta ja tää tyttö on vieläkin niin vihanen, että se rupes kertomaan mun kaverille, kuinka paljon se vihaa mua(???). Mä koen koko jutun lähinnä hauskana, koska mullehan se ei koskaan oo ees sanonu sanaakaan. :---D Anyways oon tosissani, hymyilkää!

- Nää rakastaa draamaa. Ihan sama miten paljon yrität olla sanomatta kenestäkään mitään pahaa tai olla osallistumatta minkäänlaiseen turhaan dramatiikkaan, niin tuut aivan varmasti kuulemaan juoruja itestäs. Ainakin jos sulla on tarpeeks läheisiä kavereita, jotka kertoo ne sulle. Tajusin vasta vähän aikaa sitten, että täällä on ihan sama mitä teet, kaikki ei ikinä tuu tykkäämään susta. Suurin osa on kuitenki tosi kiinnostuneita!

- Aika kuluu tosi nopeesti. Joskus marraskuussa tuntuu, että et koskaan pääse kotiin, mutta trust me, huhtikuussa  tuut miettimään että missä vaiheessa kuudesta kuukaudesta tuli kaksi.
Joten nauttikaa kaikesta, kokeilkaa uusia juttuja ja pitäkää silmät auki automatkoilla. Ainakin Calin vuoret ja muut maisemat on uskomattoman kauniita!!
Ottakaa tästä maistiaisia, nää kuvat on Oceanside Beachilta:

























tiistai 3. toukokuuta 2016

Ens kuussa kotiin

Oh my lord, nyt on toukokuu. Nyt voin virallisesti sanoa, että ens kuussa nähään. Ai miltä se tuntuu? Jaa a.

Toisaalta mulla on ihan hirvee ikävä kaikkea. Saunan hajua, kesäöitä, suomalaista koulua (en valita enää koskaa!!), äitiä ja isiä, kavereita ja muuta perhettä. Järviä ja makkaraa (josta en ees tykkää??). Skootteria ja mansikanhajusia kesäterasseja.  Koko mun elämää. Oon ihan älyttömän innoissaan menossa takasin kotiin.

Mutta toisaalta juttu on se, että viimeset kymmenen kuukautta oon nähny ihan jäätävästi vaivaa rakentaakseni mulle tänne toisen elämän. Oon kironnut, kuinka Amerikka ei tosiaan oo mua varten ja myöhemmin itkenyt katsoessa Kalifornian vuoria, koska niitä en ehkä enää ikinä näe. Oon oppinut rakastamaan uutta maata, kulttuuria ja kieltä. Nää kymmenen kuukautta oon yrittänyt olla enemmän, kun mitä oikeesti oon ja ehkä vihdoin saavuttamassa sen. Enhän mä voi lähteä nyt. Just kun alan vihdoinkin oikeesti sopimaan joukkoon, ja just kun ihmiset ei enää usko etten oo jenkki, koska mun aksentti on katoomassa. Just kun kaverit on alkanut muuttumaan ystäviks ja host-perhe ihan vaan perheeksi. Ei, Amerikka ei ole maailman paras maa, jos multa kysytään rehellistä vastausta, mutta se on mun koti. Ainakin toinen sellanen. Suomeen haluan ehdottomasti palata, mutta musta ei vaan tunnu, että vielä ois sen aika.

Täytin eilen (vihdoin) 18-vuotta ja se päivä oli aivan ihana! Mun sisko toi mulle ilmapalloja kouluun ja illalla mentiin mun lemppari italialaiseen ravintolaan. Sain illalla vielä ihan random idean ottaa nenäkoru, mutta sillä rei'ittäjällä ei ollu vielä luvat kunnossa tehä muuta kun korviksia, joten se hanke siirty nyt myöhemmäks, jos ei peruuntunu kokonaan haha.






Tietenkin vähän harmittaa, että ei päässyt viettämään synttäreitä kavereiden kanssa, mutta kyllä sille vielä aikaa löytyy. Mulla on koko kesä aikaa tehdä ihan mitä vaan, syksystä en vielä edes tiedä. Järki sanoo, että suomalainen lukio pitäis vetää kunnialla loppuun, mutta täällä voisin mennä suoraan yliopistoon jo ens syksynä. Ja niin kai missä tahansa muussakin maassa. 

Mutta joo, kotiinpaluu tulee varmasti olemaan mun elämän yks vaikeimmista päivistä. En pysty edes ajattelemaan meiän vikaa halia perheen kesken ilman että alkaa itkettää :--D. Samalla oon ihan varma, että se on myös mun elämän paras päivä. 
Anyways, ens kuussa nähään :)!




maanantai 18. huhtikuuta 2016

Through my snapchat



Tässä kurkkaus mun snapchat-historiaan, sitä kautta kun pääsee näkemään arkea vähän instagramia ja blogia lähemmin.
Mut voi lisätä nimellä @nettalehtola 


Ruokalähetys kotoa. Äiti you made my day. Itkin onnesta sillon ku noi tuli.

   En tosiaan valita. 

Koska snäppifiltterit saa kaiken näyttämään paremmalta.


  Eka (ja vika) track-mitali tällä puolen merta. Tosin annoin sen läpällä lahjaks mun host-äidille ja se päätti pitää sen hehh. Ehkä pitää hankkia uusi.

  Täällä melkeen kaikilla on kynnet laitettu, joten mun oli pakko liittyä klubiin. Tykkään kovasti.

   Käytiin Anaheimissa morottaan Teemua. No ei vaan mentiin Knott's Berry Farm - nimiseen huvipuistoon.

  Knott's Berry Farm

  Niitä kuvia en oo vielä saanu, toivottavasti ne ois kerranki onnistunu haha.

   Seniorien retki Mission Beachille San Diegoon. Oli siistiä, kun sai pitkästä aikaa kulkea isossa kaupungissa suht vapaasti. Oon kaivannu.
  
  Henna-tatska, kesti yhen päivän, jes.


  Samalta retkeltä nää kaikki. Seuraavana päivänä suuntana jälleen San Diego ja SeaWorld:


  Joo
  En haluu ees arvata kuinka moni mun snäpistä tän bongannu oikeesti usko siihen...

  Koska snäppifiltterit saa kaiken näyttämään paremmalta osa2.



Tässä nyt vaan osa, kun ei kaikkia tuu tallennettua. Toivottavasti tykkäsitte! :--)
Heippa!









lauantai 26. maaliskuuta 2016

Day 224

Oon ollu täällä 224 päivää.
Mun synttäreihin on 37 päivää.
Valmistumiseen 76 päivää.
Ja kotiinlähtöön 82 päivää.
Yhteensä päiviä täällä tulee olemaan 306.
Tällä hetkellä 73% siitä ajasta on jo mennyt.



Semi pelottava ajatus. Tottakai aina välillä on ollut niitä hetkiä että en mitään muuta haluiskaan kun lähteä kotiin, mutta nyt kun se aika oikeesti lähenee niin jotenkin tuntuu että en oo tehnyt vielä kaikkea mitä mun piti. En oo vielä ollenkaan valmis menemään takasin. Tuntuu että just kun oon oikeesti alkanu tykkäämään elämästä täällä, just kun oon alkanu nauttimaan niistä erillaisuuksista, jotka aluksi sai puremaan hammasta, just sillon kun kaikkein eniten haluisin jäädä, mun pitää lähteä. Kaverit on pikkuhiljaa muuttuneet ystäviksi ja host-perhe ihan vaan perheeksi. Voinko mä jättää taakseni kokonaisen elämän? Elämän jonka oon luonut kokonaan itse? 

Vaihtovuoden aikana oppii kysymään itseltään paljon kysymyksiä. Mulle on vasta täällä syntynyt ihan uudenlainen tarve saada ajatella rauhassa. Välillä yksinkertasesti tarviin pari tuntia asioiden pohtimiseen. Blogin pitäminen kyllä auttaa paljon, kun saa kirjotettua kaiken auki. Vaikka näitä ajatuksia on kyllä täysin mahdoton pukea sanoiksi. Sitä oppii itsestään niin paljon uutta, että kai kaiken sisäistäminen vie aikaa. Musta tuntuu, että oon paljon itsevarmempi ja itsenäisempi. En pyytele enää anteeksi olemassaoloani, vaan oon ylpeä siitä. Osaan jutella vieraille tekemättä tilanteesta täydellisen kiusallista, hymyilen enemmän. Kai se on totta, että Amerikka tekee ihmiselle hyvää.

Rakastan Suomea, se tulee aina olemaan paikka jonne on hyvä palata, mutta sen oon itsestäni varmuudella oppinut, että haluan matkustaa. En tiedä missä oon ens vuonna. Järki sanoo että lukio on pakko suorittaa loppuun, mutta eikö sen voi tehdä vaikka Espanjassa tai Italiassa. Vuoden Kalifornialais-elon jälkeen Suomen talvi ei houkuta yhtään. Itseasiassa se on varmaan mun suurin ahdistuksenaiheeni kotiinpaluuseen liittyen. Tää kuulostaa niin liiottelulta, mutta oon täysin rehellinen kun sanon miettiväni että selviänkö siitä enää, talvet kun tuppaa aina olemaan mulle täyttä tuskaa. Jos voisin siirtää tänne julkisen liikenteen, Helsingin ja sen miten mun ikästä kohdellaan, jäisin ehdottomasti. Mutta en voi. Tällä hetkellä Eurooppa houkuttaa kovasti! 

Multa kysytään kokoajan, että enkö kaipaa mun perhettä ja kavereita. Tottakai mä kaipaan. Tekisin mitä vaan jos saisin ne tänne mun kanssa, mutta juttu on se, että mä elän omaa elämääni ja kaikki ne omaansa. Tottakai mä haluan olla niiden kanssa, mutta en mä voi pakottaa niitä lähtemään, enkä pakottaa itseäni pysymään Suomessa. 

Okei mun höpötys alkaa menee tosi syvälliseks mut kuitataan se kellonajalla (2:35am). Mä meen nukkumaan, viettäkää te mahtava päivä. Ja koska omaa naamaa on kiva kuvata: voilá!

Heippa, xoxo❤️














tiistai 1. maaliskuuta 2016

THE FAIR

Näiden koko vuoden isoin juttu on puoltoista viikkoa kestävä fair. Se itse alue on ihan valtava ja täynnä kaikkia huvipuistolaitteita ja erilaisia kojuja. Siellä myydään niin paljon kaikkea super jenkkiruokaa et mua harmittaa jo nyt, etten varmasti pysty maistamaan kaikkea. Listalta on ruksittu pois jo ainakin Cheese bacon fries, en kyllä tilaa toiste, yäk. Ja haluun vielä ehdottomasti maistaa deep fried snickers, funnel cake, frozen banana ja deep fried oreo. Sori tällänen finglish sönkötys mutta mulla ei oo hajuakaan mitkä ois noille korrektit suomennokset :--D. 



Täällä on myös tosi yleistä, että lapset ostaa lehmän, possun, vuohen, kanan tms. maatilan eläimen ja kasvattaa sen takapihallaan. Meillä on nyt joulukuun puolvälistä asunut lehmävauva, joka tän tapahtumaviikon jälkeen myydään. Iso ohjelmanumero tuolla onkin, että lapset kävelyttää ne eläimet sellasta areenaa ympäri ja tuomarit pisteyttää. Parhaat saa sellaset hienot palkintorusetit.





Tänään maanantaina siellä oli kans tosi iso tapahtuma, high school madness. Periaatteessa siis joka ikinen koulu tällä alueella saapuu paikalle ja kilpailee eri jutuissa, kuten Cheerleading, drumline, köydenveto jne. Voittajakoulu on sitte virallisesti "the best school in the valley" joten kaikki haluu tosissaan voittaa. Me saatiin ihan surkeet paikat, koska saavuttiin niin myöhään, että sinne ei meinattu enää päästää sisään.
Tässä nyt kuitenkin mun näkymä lavalle, joka on tossa vasemmassa reunassa.

 Ja tässä vähän perspektiiviä katsomon koosta. Meteli oli suhteellisen kova, kun kaikki kannusti omaa kouluaan.

Elämä rullaa edelleenkin oikeen kivasti, teille kyselijöille tiedoksi ;). Nyt toivotan teille Suomeen hyvät huomenet ja painun nukkumaan. Moikka!












perjantai 12. helmikuuta 2016

LATELY



Mikäs muu kuvais paremmin mun elämää täällä, kun puhelinkollaasit? Puhelin on aina mukana niin kuvia tulee otettua myös arjen pikkuhetkistä. Voilá:

 1. Nätti auringonlasku, vaikka täällä se näyttää tolta melkeen joka ilta. 2. Tatskakuume!! Ja toi tiikeri ois niin siisti muisto tästä vuodesta kun se sattuu olemaan koulun maskottikin. 3. Toinen meiän dogeista. 4. Mä vaa

  1. Dress up week. En oo pukeutunu täällä noihin oikeestaan ollenkaan, semi harmi silleen. Taidan olla vähän lame. 2. Viime aikoina on tullu vähän shoppailtua. 3&4. Basketball homecoming.

  1. Snäppi filttereillä leikkimistä. 2. Meiän kissa on niiin söpö että taidan salakuljettaa sen Suomeen. 3. Damdamdaaa palmu. 4. Mä ja mun hyvä kaveri koulusta.

Voi vitsi mun päivälaskuri lähenee sataa koko ajan, ja sata päiväähän on reilu kolme kuukautta!!! En todellakaan oo valmis lähtemään kotiin. Just kun elämä täällä on alkanu sujumaan ihan täydellisesti ja oon oppinu olemaan enemmän se sama rento itseni kun ennenkin, ei en tosiaan halua lähteä. Oon tosissani alkanu miettimään että tulisin takasin.  Voisin skipata lukion kaks vikaa vuotta ja mennä suoraan collegeen ens syksynä. Tosin niiden hinnat on aika hunajaisia, ja tuntus tyhmältä heittää hukkaan Suomen ilmanen koulutus ja maksaa täällä tuhansia dollareita pelkästään yhestä lukukaudesta. En tiedä, rakastan mun elämää täällä. Suomeen paluu ahdistaa. En osaa enää toimia, kuin suomalainen, en osaa enää puhua sujuvaa Suomea. Tuntuu oudolta kun mieli pyörii englanniksi ja omalla äidinkielellä sanotut lauseet pitää miettiä läpi ennen niiden ääneen sanomista. Suomalainen käyttäytyminen ei oo enää osa sitä kulttuuria minkä oon oppinut, nykyään hymyilen ventovieraille, ehkä jopa alotan keskustelun. Kuulun tänne, mutta samaan aikaan kuulun jonnekkin ihan mualle. Mun koti on täällä ja mun koti on siellä. Tää aihe on alkanu hiipimään mun mieleen yhä useemmin, luonnollisesti koska kotiinpaluu lähenee. Lennän Suomeen 16.6. Lennot menee San Diego - Lontoo - Helsinki. Koitan nyt vaan pitää tän jännityksen/ahdistuksen taka-alalla ja nauttia mun elämästä. Vihdoin musta tuntuu että tää saattaa oikeesti olla se "elämän paras vuosi".

perjantai 5. helmikuuta 2016

MITÄ KAIPAAN

Mulla menee täällä tosi hyvin. Ylipäätään. Tänään vaan yks henkilö onnistu yhdellä lauseella pilaamaan koko fiiliksen ja mun teki mieli kirjottaa ylös asioita, joita mulla on ihan järjetön ikävä kotoa. Että te kiittämättömät tajuisitte mistä olla kiitollisia haha. Just kidding, mutta oikeesti ottakaa hetki ja ajatelkaa kuinka hyvä maa Suomi on. Ja älkää tuomitko tän tekstin takkuisuutta, mun suomenkieli ei enää suju samallailla kun ennen ja jokasen lauseen järkevyys pitää ajatella erikseen, plus mun pää on tällä hetkellä aika täynnä muita ajatuksia.




Itsestäänselviä asioita, kuten perhettä, sukulaisia ja kavereita.

Mun skootteria joka tekee liikkumisesta niin paljon helpompaa.

Julkista liikennettä täysin samasta syystä.

Vapautta mennä ja tulla lähes paikasta, seurasta ja kellonajasta riippumatta. 

Sitä ettei kaikkeen tarvii pyytää lupaa.

Ihmisten aito kiinnostus siihen mistä puhut.

Ruisleipä ja salmiakki. (Näin viime yönä unta ruisleivästä ja haistoin sen hajun mut sit mulle sanottiin etten saa syödä sitä ja aloin literally itkemään ja heräsin kyyneleet silmissä hahaha)

Suomalaista opetussysteemiä.

Nuorten ihan erilainen yhteiskunnallinen arvostus ja vastuu.

Kouluruoka. (Kyllä.)

Rehellisyyttä ja sitä että aina ei tarvii teeskennellä kuin olis maailman onnellisin ihminen.

Helsinkiä, sen puistoja, kahviloita ja mun löytämiä paikkoja joista näkee koko keskustan.

Kävelemistä paikasta A paikkaan B. Täällä mennään autolla sataa metriä pidemmät matkat.

Suomen kesäöitä kun aurinko ei laske.

Ja oikeestaan koko maata.


keskiviikko 20. tammikuuta 2016

VEGAS & ISO KANJONI


En muista mainitsinko jo aiemmin mutta viime viikonloppuna tehtiin siis aluevalvojan ja muiden vaihtareitten kanssa retki Las Vegasiin ja sieltä Grand Canyonille. Lähettiin viime torstaina neljän aikaan iltapäivällä ja tultiin takasin maanantai-iltana.

Torstai
Matkustuspäivä, kukaan ei oikeen tuntenu ketään ja meiän mini-van oli ainaki alkumatkan tosi hiljanen. Reilu viiden tunnin ajo meni kuitenkin tosi nopsaan musaa kuunnellessa, varsinkin ku oon aina rakastanu sitä fiilistä kun tietää että edessä on pitkä ajo ja määränpäänä jotain huikeeta! Saavuttiin Vegasiin myöhään illalla ja ei sitte enää tehty mitään muuta kun käytiin syömässä. Keittiö oli just sulkeutumassa kun tilattiin about 15 annosta ruokaa kahentoista aikaan yöllä, työntekijät näytti semi ärsyyntyneiltä haha.

Perjantai
Turistipäivä. Kierrettiin jokaikinen kuviteltavissa oleva paikka mikä Vegasista löytyy. Päivä oli tosi pitkä ja missään ei oikeen ollu aikaa kun pyörähtää pikaseen ja lähtee seuraavaan kohteeseen. Oon käynyt siellä jo aiemmin, mutta edelleen on vaikee selittää se wow-efekti kun näkee kaikki ne valot, kasinot ja tanssivat pupunaiset lol. 









Lauantai
Matkustuspäivä taas. Tällä kertaa ihmiset alko kuitenkin olemaan jo tuttuja keskenään ja matka ei ollu ihan niin hiljanen. Koska Grand Canyon on suhteellisen keskellä ei-mitään, niin illalla ei tehty mitään muuta kun hengattiin meiän huoneessa muutaman saksalaisen kanssa. Täytyy vaan sanoa että vaihtarit on mahtavaa porukkaa! Kai se jotenki menee niin että ne jotka lähtee vaihtoon on suurimmaks osaks saman henkisiä ja viihtyy keskenään.

Sunnuntai
Sunnuntai oli meidän vaelluspäivä. Oli jopa suomalaiselle pikkusen hankalaa laskeutua alas jyrkkää ja kapeeta polkua joka on umpijäässä. Ja siinä ei siis tosiaan ollut mitään aitaa, että jos liukastut niin mitä todennäkösimmin myös kuolet. Siellä oli itseasiassa tasasin välein lumeen kirjotettu juttuja tyyliin "rest in paradise Aaron". Jotenkin surullista kuolla noin kauniissa paikassa.  Multa se alko pienen haparoinnin jälkeen sujua, mutta nää muutamat Aasialaiset ei ollut koskaan ees nähny lunta haha. Ylöstuleminen oli ihan hemmetin raskasta. Varsinkin kun Earn oli niin poikki että periaatteessa kannoin sitä melkeen koko matkan ylös. Se halus tilata helikopterinkin hakemaan sitä :DD Mä tykkäsin kuitenkin tosi paljon ja ne maisemat oli vaan niin kauniit.



  Ottakaa sneakpeek mun snäppi storyyn (@nettalehtola) en tiedä oliko toi jätkä ihan terve......




Maanantai
Lähettiin taas aikasin aamulla ajamaan, tällä kertaa kohti kotia. Tehtiin kuitenkin yleisön pyynnöstä reittimuutos ja kävästiin Phoenixissa syömässä. Aloin vasta paluumatkalla juttelemaan kunnolla yhelle saksalaiselle, ja meillä natsas heti tosi hyvin. Nyt ollaan wappailtu joka päivä ja oikeestaan koko ajan. Perjantaina olis tarkotus mennä kahville (jos molemmat saa järjestettyä kyydin, gosh tää on ärsyttävää) 
Mun viime viikon turhautus on oikeestaan kokonaan poissa ja hyvä niin. Nyt oon jotenkin oppinut rakastamaan koko amerikkalaista kulttuuria ja elämäntapaa. Löydän myös itestäni tapoja, jotka on tarttunu mukaan vasta täältä. (Haha esim pizzan dippaaminen ranch-dippiin) Nyt on ekoja kertoja tullut sellanen olo että miten ihmeessä pystyn lähtemään täältä ikinä pois. Tää on mun koti ja Suomi on alkanut tuntumaan niin vieraalta. Tietty edelleen rakkaampi kun mikään muu, mutta osaanko olla enää suomalainen? Koska musta tuntuu että sitä en enää ihan täysin ole.