LATELY

Mikäs muu kuvais paremmin mun elämää täällä, kun puhelinkollaasit? Puhelin on aina mukana niin kuvia tulee otettua myös arjen pikkuhetkistä. Voilá:

 1. Nätti auringonlasku, vaikka täällä se näyttää tolta melkeen joka ilta. 2. Tatskakuume!! Ja toi tiikeri ois niin siisti muisto tästä vuodesta kun se sattuu olemaan koulun maskottikin. 3. Toinen meiän dogeista. 4. Mä vaa

  1. Dress up week. En oo pukeutunu täällä noihin oikeestaan ollenkaan, semi harmi silleen. Taidan olla vähän lame. 2. Viime aikoina on tullu vähän shoppailtua. 3&4. Basketball homecoming.

  1. Snäppi filttereillä leikkimistä. 2. Meiän kissa on niiin söpö että taidan salakuljettaa sen Suomeen. 3. Damdamdaaa palmu. 4. Mä ja mun hyvä kaveri koulusta.

Voi vitsi mun päivälaskuri lähenee sataa koko ajan, ja sata päiväähän on reilu kolme kuukautta!!! En todellakaan oo valmis lähtemään kotiin. Just kun elämä täällä on alkanu sujumaan ihan täydellisesti ja oon oppinu olemaan enemmän se sama rento itseni kun ennenkin, ei en tosiaan halua lähteä. Oon tosissani alkanu miettimään että tulisin takasin.  Voisin skipata lukion kaks vikaa vuotta ja mennä suoraan collegeen ens syksynä. Tosin niiden hinnat on aika hunajaisia, ja tuntus tyhmältä heittää hukkaan Suomen ilmanen koulutus ja maksaa täällä tuhansia dollareita pelkästään yhestä lukukaudesta. En tiedä, rakastan mun elämää täällä. Suomeen paluu ahdistaa. En osaa enää toimia, kuin suomalainen, en osaa enää puhua sujuvaa Suomea. Tuntuu oudolta kun mieli pyörii englanniksi ja omalla äidinkielellä sanotut lauseet pitää miettiä läpi ennen niiden ääneen sanomista. Suomalainen käyttäytyminen ei oo enää osa sitä kulttuuria minkä oon oppinut, nykyään hymyilen ventovieraille, ehkä jopa alotan keskustelun. Kuulun tänne, mutta samaan aikaan kuulun jonnekkin ihan mualle. Mun koti on täällä ja mun koti on siellä. Tää aihe on alkanu hiipimään mun mieleen yhä useemmin, luonnollisesti koska kotiinpaluu lähenee. Lennän Suomeen 16.6. Lennot menee San Diego - Lontoo - Helsinki. Koitan nyt vaan pitää tän jännityksen/ahdistuksen taka-alalla ja nauttia mun elämästä. Vihdoin musta tuntuu että tää saattaa oikeesti olla se "elämän paras vuosi".