Koko jutunhan alotin siis samoihin aikoihin tän blogin kanssa, eli ysiluokan jälkeisenä kesänä.
Järjestö
Järjestön valinta oli mulle helppoa suhteiden takia, enkä niitä missään vaiheessa edes vertaillut. Voin ehdottomasti tähänastisella kokemuksella suositella. Student exchange löysi mulle hyvissä ajoin ihan loistavan perheen, infotilaisuus oli hyvä ja kattava, mitäpä muuta voisin toivoakaan? Veikkaanpa, että kauheen moni ei ole kyseisestä firmasta kuullut, mutta mun käsittääkseni se on Suomen vanhimpia. Tuntemattomuus johtuu siitä, että se pistettiin vasta tänä keväänä pystyyn uudella nimellään. Vielä jokunen vuosi sitten samat henkilöt käyttivät nimeä ASSE. Toisena painavana syynä, että vaihtareita otetaan nykyään vähemmän. Nettisivuilla sanotaan näin: "Voidaksemme tarjota sinulle parasta, otamme vain rajoitetun määrän vaihto-oppilaita ohjelmaamme. Se takaa meille mahdollisuuden huolehtia sinusta yksilöllisesti ja olla aina tavoitettavissa."
Sitten pitikin virallisesti hakea ohjelmaan. Klikkaamalla tästä, löytyy lisätietoa hakuprosessin etenemisestä.
Haastattelu
Tilaisuus oli tosi rento. Juteltiin mun arkielämästä, koulusta, rahankäytöstä jne. Tosin joskus joutui kyllä ihan miettimään niitä vastauksia. En mä nyt yleisesti oo hirveesti miettinyt mitä kertoisin jenkille meidän politiikasta. Englantia puhuttaessa menin ihan lukkoon, mutta nähtävästi ei haitannut hahahh. Haastattelija selvästi huomasi sen ja kysyi vain helppoja kysymyksiä.
Paperisota
Ah, niin ihana ja paljon puhuttu paperisota. Mun järjestöllä onneksi ei niin paha, kun joltain oon käsittänyt. Kyllä siinä kuitenkin aikaa meni. Hakulomake oli kai neljäsivuinen, lääkärintodistus piti käydä täytättämässä Mehiläisessä, sitten oli enkunopen suositukset, dear host family -letter (eli kirjoitat itsestäs kaksi sivua pitkän esittelyn englanniks), Sitten oli pitkä lista sääntöjä ja sopimuksia allekirjoitettavaksi. Rokotuksia juoksin hakemassa vielä kesäkuussa. Eikä unohdeta ELTIS-testiäkään (englanninkielen osaamista mittaava testi).
Mä sain mun tiedot tosi aikasessa vaiheessa. Olin ihan varautunut, että aikasintaan huhti-toukokuussa ne tulla tupsahtais, mutta ei. Helmikuun 11.päivä avasin sähköpostin ja voitte vaan kuvitella sen fiiliksen, kun nään, että lähettäjänä on järjestö ja otsikkona Placement for Netta! Avasin sen viestin ja voitte jälleen kuvitella sen fiiliksen, kun scrollaan placement formia ylösalas tajuumatta mitään, kunnes mun silmät zoomas siihen yhteen riviin ihan alareunassa: Welcome to California. Siitä alkokin sitten armoton monen viikon googlailu, ja jos muistan oikeen niin sillon oli vielä koeviikko. Hehe.
Haaveilu/ Stressailu
Tää vaihe on mun lemppari ja taidan olla siinä vieläkin. Laitoin heti päivälaskurin, vaikka en tiennyt oikeeta lähtöpäivää. Sen jälkeen mun kameran rullasta löytyy noita screenshotteja, joissa päiviä on aina edellistä vähemmän. (ps tänään tj17). Aloin heti jutella perheen kanssa, vaikka alussa se ei ollutkaan niin aktiivista. Vaihtareitahan kliseisesti verrataan mielialavaihteluiden takia raskaana oleviin naisiin ja sellasta toi aika kyllä oli haha. Paniikki ja innostus vaihteli tasasesti ja välillä ne hyppäs esiin jopa samaan aikaan. Tällä hetkellä oon tainnut löytää jonkun mielenrauhan, kun lähtö ei enää edes stressaa. Jännityskään ei oo enää samaa kun ennen. 50 päivän alitus oli mulle aika shokki ja se postaus on sen mukanen. Jännä homma, mutta 20 päivän alitusta en enää jaksanut edes noteerata. Oon vaan kateellinen niille jotka on jo lähtenyt tai kohta lähtee.
Pakkaaminen
Tää homma on mulla vielä ihan alkutekijöissä, mutta mun mielestä se ehdottomasti kuuluu tähän listaan. Vaatteet oon suurin piirtein jo heittänyt matkalaukkuun, mutta kaikki muu onkin vielä tekemättä. Mun pitää myös tyhjentää kaikki kama pois mun huoneesta, kun täällä on ens vuonna toinen asukki. Sen urakan mä alotin tänään ja jaksoin täyttää peräti yhden laatikon. :--) Hyvä minä!
Tää kattoi nyt toivottavasti kaiken oleellisen hakuprosessista. Toivottavasti tästä olis jollekkin jopa jotain apua tai uutta inffoa.
Tää vaihe on mun lemppari ja taidan olla siinä vieläkin. Laitoin heti päivälaskurin, vaikka en tiennyt oikeeta lähtöpäivää. Sen jälkeen mun kameran rullasta löytyy noita screenshotteja, joissa päiviä on aina edellistä vähemmän. (ps tänään tj17). Aloin heti jutella perheen kanssa, vaikka alussa se ei ollutkaan niin aktiivista. Vaihtareitahan kliseisesti verrataan mielialavaihteluiden takia raskaana oleviin naisiin ja sellasta toi aika kyllä oli haha. Paniikki ja innostus vaihteli tasasesti ja välillä ne hyppäs esiin jopa samaan aikaan. Tällä hetkellä oon tainnut löytää jonkun mielenrauhan, kun lähtö ei enää edes stressaa. Jännityskään ei oo enää samaa kun ennen. 50 päivän alitus oli mulle aika shokki ja se postaus on sen mukanen. Jännä homma, mutta 20 päivän alitusta en enää jaksanut edes noteerata. Oon vaan kateellinen niille jotka on jo lähtenyt tai kohta lähtee.
Tää homma on mulla vielä ihan alkutekijöissä, mutta mun mielestä se ehdottomasti kuuluu tähän listaan. Vaatteet oon suurin piirtein jo heittänyt matkalaukkuun, mutta kaikki muu onkin vielä tekemättä. Mun pitää myös tyhjentää kaikki kama pois mun huoneesta, kun täällä on ens vuonna toinen asukki. Sen urakan mä alotin tänään ja jaksoin täyttää peräti yhden laatikon. :--) Hyvä minä!
Tää kattoi nyt toivottavasti kaiken oleellisen hakuprosessista. Toivottavasti tästä olis jollekkin jopa jotain apua tai uutta inffoa.
