Ens kuussa kotiin

Oh my lord, nyt on toukokuu. Nyt voin virallisesti sanoa, että ens kuussa nähään. Ai miltä se tuntuu? Jaa a.

Toisaalta mulla on ihan hirvee ikävä kaikkea. Saunan hajua, kesäöitä, suomalaista koulua (en valita enää koskaa!!), äitiä ja isiä, kavereita ja muuta perhettä. Järviä ja makkaraa (josta en ees tykkää??). Skootteria ja mansikanhajusia kesäterasseja.  Koko mun elämää. Oon ihan älyttömän innoissaan menossa takasin kotiin.

Mutta toisaalta juttu on se, että viimeset kymmenen kuukautta oon nähny ihan jäätävästi vaivaa rakentaakseni mulle tänne toisen elämän. Oon kironnut, kuinka Amerikka ei tosiaan oo mua varten ja myöhemmin itkenyt katsoessa Kalifornian vuoria, koska niitä en ehkä enää ikinä näe. Oon oppinut rakastamaan uutta maata, kulttuuria ja kieltä. Nää kymmenen kuukautta oon yrittänyt olla enemmän, kun mitä oikeesti oon ja ehkä vihdoin saavuttamassa sen. Enhän mä voi lähteä nyt. Just kun alan vihdoinkin oikeesti sopimaan joukkoon, ja just kun ihmiset ei enää usko etten oo jenkki, koska mun aksentti on katoomassa. Just kun kaverit on alkanut muuttumaan ystäviks ja host-perhe ihan vaan perheeksi. Ei, Amerikka ei ole maailman paras maa, jos multa kysytään rehellistä vastausta, mutta se on mun koti. Ainakin toinen sellanen. Suomeen haluan ehdottomasti palata, mutta musta ei vaan tunnu, että vielä ois sen aika.

Täytin eilen (vihdoin) 18-vuotta ja se päivä oli aivan ihana! Mun sisko toi mulle ilmapalloja kouluun ja illalla mentiin mun lemppari italialaiseen ravintolaan. Sain illalla vielä ihan random idean ottaa nenäkoru, mutta sillä rei'ittäjällä ei ollu vielä luvat kunnossa tehä muuta kun korviksia, joten se hanke siirty nyt myöhemmäks, jos ei peruuntunu kokonaan haha.

Tietenkin vähän harmittaa, että ei päässyt viettämään synttäreitä kavereiden kanssa, mutta kyllä sille vielä aikaa löytyy. Mulla on koko kesä aikaa tehdä ihan mitä vaan, syksystä en vielä edes tiedä. Järki sanoo, että suomalainen lukio pitäis vetää kunnialla loppuun, mutta täällä voisin mennä suoraan yliopistoon jo ens syksynä. Ja niin kai missä tahansa muussakin maassa. 

Mutta joo, kotiinpaluu tulee varmasti olemaan mun elämän yks vaikeimmista päivistä. En pysty edes ajattelemaan meiän vikaa halia perheen kesken ilman että alkaa itkettää :--D. Samalla oon ihan varma, että se on myös mun elämän paras päivä. 

Anyways, ens kuussa nähään :)!