KOKO PROSESSI

Nyt kun koko hakuprosessi on ohi, voisi olla hyvä hetki katsoa taaksepäin. 16-17 vaihtarit, avatkaa informaatiokanavanne ja varautukaa pitkään postaukseen.
 Koko jutunhan alotin siis samoihin aikoihin tän blogin kanssa, eli ysiluokan jälkeisenä kesänä.

 Järjestö

Järjestön valinta oli mulle helppoa suhteiden takia, enkä niitä missään vaiheessa edes vertaillut. Voin ehdottomasti tähänastisella kokemuksella suositella. Student exchange löysi mulle hyvissä ajoin ihan loistavan perheen, infotilaisuus oli hyvä ja kattava, mitäpä muuta voisin toivoakaan? Veikkaanpa, että kauheen moni ei ole kyseisestä firmasta kuullut, mutta mun käsittääkseni se on Suomen vanhimpia. Tuntemattomuus johtuu siitä, että se pistettiin vasta tänä keväänä pystyyn uudella nimellään. Vielä jokunen vuosi sitten samat henkilöt käyttivät nimeä ASSE. Toisena painavana syynä, että vaihtareita otetaan nykyään vähemmän. Nettisivuilla sanotaan näin: "Voidaksemme tarjota sinulle parasta, otamme vain rajoitetun määrän vaihto-oppilaita ohjelmaamme. Se takaa meille mahdollisuuden huolehtia sinusta yksilöllisesti ja olla aina tavoitettavissa."
Sitten pitikin virallisesti hakea ohjelmaan. Klikkaamalla tästä, löytyy lisätietoa hakuprosessin etenemisestä.

Haastattelu

Tilaisuus oli tosi rento. Juteltiin mun arkielämästä, koulusta, rahankäytöstä jne. Tosin joskus joutui kyllä ihan miettimään niitä vastauksia. En mä nyt yleisesti oo hirveesti miettinyt mitä kertoisin jenkille meidän politiikasta. Englantia puhuttaessa menin ihan lukkoon, mutta nähtävästi ei haitannut hahahh. Haastattelija selvästi huomasi sen ja kysyi vain helppoja kysymyksiä.

Paperisota

Ah, niin ihana ja paljon puhuttu paperisota. Mun järjestöllä onneksi ei niin paha, kun joltain oon käsittänyt. Kyllä siinä kuitenkin aikaa meni. Hakulomake oli kai neljäsivuinen, lääkärintodistus piti käydä täytättämässä Mehiläisessä, sitten oli enkunopen suositukset, dear host family -letter (eli kirjoitat itsestäs kaksi sivua pitkän esittelyn englanniks), Sitten oli pitkä lista sääntöjä ja sopimuksia allekirjoitettavaksi. Rokotuksia juoksin hakemassa vielä kesäkuussa. Eikä unohdeta ELTIS-testiäkään (englanninkielen osaamista mittaava testi).

Sijoitustiedot

Mä sain mun tiedot tosi aikasessa vaiheessa. Olin ihan varautunut, että aikasintaan huhti-toukokuussa ne tulla tupsahtais, mutta ei. Helmikuun 11.päivä avasin sähköpostin ja voitte vaan kuvitella sen fiiliksen, kun nään, että lähettäjänä on järjestö ja otsikkona Placement for Netta! Avasin sen viestin ja voitte jälleen kuvitella sen fiiliksen, kun scrollaan placement formia ylösalas tajuumatta mitään, kunnes mun silmät zoomas siihen yhteen riviin ihan alareunassa: Welcome to California. Siitä alkokin sitten armoton monen viikon googlailu, ja jos muistan oikeen niin sillon oli vielä koeviikko. Hehe.

Haaveilu/ Stressailu

Tää vaihe on mun lemppari ja taidan olla siinä vieläkin. Laitoin heti päivälaskurin, vaikka en tiennyt oikeeta lähtöpäivää. Sen jälkeen mun kameran rullasta löytyy noita screenshotteja, joissa päiviä on aina edellistä vähemmän. (ps tänään tj17). Aloin heti jutella perheen kanssa, vaikka alussa se ei ollutkaan niin aktiivista. Vaihtareitahan kliseisesti verrataan mielialavaihteluiden takia raskaana oleviin naisiin ja sellasta toi aika kyllä oli haha. Paniikki ja innostus vaihteli tasasesti ja välillä ne hyppäs esiin jopa samaan aikaan. Tällä hetkellä oon tainnut löytää jonkun mielenrauhan, kun lähtö ei enää edes stressaa. Jännityskään ei oo enää samaa kun ennen. 50 päivän alitus oli mulle aika shokki ja se postaus on sen mukanen. Jännä homma, mutta 20 päivän alitusta en enää jaksanut edes noteerata. Oon vaan kateellinen niille jotka on jo lähtenyt tai kohta lähtee.

Pakkaaminen

Tää homma on mulla vielä ihan alkutekijöissä, mutta mun mielestä se ehdottomasti kuuluu tähän listaan. Vaatteet oon suurin piirtein jo heittänyt matkalaukkuun, mutta kaikki muu onkin vielä tekemättä. Mun pitää myös tyhjentää kaikki kama pois mun huoneesta, kun täällä on ens vuonna toinen asukki. Sen urakan mä alotin tänään ja jaksoin täyttää peräti yhden laatikon. :--) Hyvä minä!


Tää kattoi nyt toivottavasti kaiken oleellisen hakuprosessista. Toivottavasti tästä olis jollekkin jopa jotain apua tai uutta inffoa.

24

Lähenee lähenee. Kesän alussa musta tuntu ihan absurdilta, kun puolitutut alko sanomaan, että "hyvää matkaa jos me ei nähä tässä välissä" ja muuta ton tapasta. Olin ihan ihmeissään että tottakai me nyt ehitään näkemään. Niimpä niin.
 Tällä hetkellä tilanne on ihan toisinpäin. Melkeen joka kerta, kun nään kaveria niin tulee sellanen fiilis, että pitäskö nyt sanoo jo heipat vai vieläkö me nähään. Kukaan muu kun vaihtari ei tiedä miltä tuntuu kattoa omaa isää silmiin ja miettiä näkeekö sitä vielä ennen kun lentokentällä. Kukaan muu kun vaihtari ei tiedä miltä tuntuu, kun haluaa niin hemmetisti nähdä kaverit vielä vikan kerran ennen lähtöä, mutta aika ei vaan riitä. Kaikki tuntuu hirveen haikeelta, mutta valmiimpi lähtöön en vois olla.

Käytiin maanantaina kattomassa Paper Towns ennakkonäytöksessä. Hyvä leffa oli ja Cara on ihan mahtava näyttelijä! Poimin siitä teille pari osuvaa quotea. En nyt tiiä oliko nää suoraan siinä leffassa tällä tavalla, vai onko nää poimittu kirjasta, mutta anyway, ne osu ja uppos.

Jotenkin ihan hassua, miten paljon oon oikeesti oppinut tykkäämään kaikesta, mikä mua odottaa. Enhän mä siellä oo koskaan käynyt, tai heitä tavannut, mutta silti. Paljon lovea.

Tätä mun on paha mennä kommentoimaan, kun enhän mä ole vielä minnekään lähtenyt, mutta uskon ja toivon että asia on just näin. Mä osaan kuvitella mun päässä sen tyhjyyden tunteen lentokentällä, kun kaikki tuttu on takana, ja edessä näkyy vaan uutta, mutta silti jokainen vaisto vetää kohti lentokonetta.

Jotenkin kierolla tavalla tää yhdistyi mun päässä siihen, että Helsinkikin on vaan piste kartalla. Ei mitään konkreettista, paitsi ne muistot. Emmätiiä menee deepiks.

Tota mäkin usein pohdin. En ymmärrä ihmisiä, jotka elää päivästä toiseen samaa rutiinia, kerran täällä vaan ollaan, niin kai siinä sivussa voi pitää hauskaakin!? Mä en itse vois mitenkään kuvitella elämää ilman matkustelua. Jos joku on totta niin se, että matkustelu tosiaan avartaa. Tuun todennäkösesti aina olemaan se tyttö, joka asuu yksiössä ja kiertää maailmaa reppu selässä, kun muut ostaa omakotitaloja. Tottakai mä oon vielä nuori ja mielipiteet muuttuu, mutta tällä hetkellä en todellakaan vois kuvitella muunlaista tulevaisuutta. Oon itseasiassa miettiny mahollisuutta käydä yliopisto ulkomailla. Lontoossa ehkä. Katotaan nyt, mulla on aikaa.

Mä oon edelleen Prismassa töissä ja tavallaan vähän tympii, että senkin ajan voisin viettää kavereitten kanssa, noh saanpahan rahaa. Onneks tässä on enää kaks päivää jäljellä. Tai no kattoo nyt kun kävelin äskön seinää päin (XDDDD #vain-netta-jutut) ja rukoilen, että mun kyynerpää on kunnossa. Patti siinä on ja lihasten jännittäminen sattuu, mutta ei se kai murtunut oo (?). Huomenna pitäis taas jaksaa nostella laatikoita, ja mua ei nyt todellakaan huvittais lähteä hakemaan lääkärintodistusta. Ehkä mä vaan nostelen, mitä pystyn ja jos se pahenee niin haen sen lapun.

No joo, 24 päivää aikaa ja aion käyttää sen niin hyvin, kun mahollista. :-)

Moikka!

JÄNNITTÄÄKÖ????

Anteeksi etukäteen, mä haluan valittaa.

Otsikon kysymys, sinänsä harmiton "jännittääkö?" on alkanut kuulostaa mun korvissa lähinnä kirosanalta. Olkaa kilttejä älkääkä kyselkö multa että joko jännittää. Voin vastata teille tässä ja nyt että kyllä, todellakin jännittää.

En halua olla tyly, mutta mä kuulen tän kysymyksen jokaikinen päivä, usein vieläpä moneen kertaan. Samojen asioiden selittäminen kaikille vuorotellen alkaa pikkuhiljaa tympiä. Esimerkiksi kaikissa perhejuhlissa mä vaan toivon ettei äiti (taas) sano kaikille, että "Meidän Netta onkin lähdössä vaihtoon!" Se antaa niille helpon tekosyyn small talkiin ja sitten en enää koko loppuiltana ole kellekään mitään muuta kun se, joka on lähdössä vaihtoon. Kukaan ei kysy, miten lukion ykkönen meni tai mitä oon tehnyt kesällä, oon pelkkä vaihtari ja ne kysymykset on aina ne samat. Sen mä vielä ymmärrän, että ihmiset kysyy minne mä meen, tottakai se kiinnostaa. Niihin vastailen jopa ihan mielelläni.  Mutta "jännitääkö"?? No mitäs veikkaisit noin järjellä pohdittuna? Jännittääkö mua muuttaa ilman ketään tuttua, alle kuukauden päästä, yksin, toiselle puolelle maapalloa? Saat yhden veikkauksen :--)

Musta tuntuu, että kadun tätä postausta hyvinkin pian, kun ihmiset alkavat avautua mulle siitä, kuinka vaihtarina saan kertoa mun tarinoita Suomesta jokaselle vastaantulijalle. Musta se on kuitenkin ihan eri asia. Mä vaan halusin purkaa ketutuksen tänne, kun edes mä en face to face kehtaa tota tokasta kellekkään.  Vastaan aina hymyillen että joo pikkuhiljaa. Mä kuitenkin niin monen muun tavoin päätin pitää tän blogin rehellisenä ja kertoa myös huonoista fiiliksistä, ja haluun pitää sen linjan alusta asti.

Tähän ei nyt saanut rakennettua mitään fiksua aasinsiltaa muihin aiheisiin, mutta mun kesä on mennyt oikein kivasti. Oon ollut nyt viikon töissä Prismassa ja vielä ens viikko pitäis jaksaa. Aattelin ostaa jenkeistä Macin, joten raha tulee tosiaan tarpeeseen. Tietäiskö joku onko ne ei-kaikkein-kalleimmat mallit kuitenkin ihan hyviä?
Kaikki paperihommat on nyt mun tietääkseni ihan kokonaan ohi ja nyt ei tarvii kun odotella. Tuliaiset on ostettu myös, mutta vielä en niistä kerro mitään, ymmärrätte varmaan miksi ;) mun blogia kuitenkin katotaan Suomen lisäksi eniten nimenomaan USA:sta.

Kattokaa vielä pari haavekuvaa/quotea/mitä lie:











Hyvää yötä :)

GREECE

Moikka taas!

Tän postauksen aiheena on jo lupailemani Kreikan matka. 

Oltiin siis perheen kanssa Zakynthoksen saarella viime viikko ja kivaa oli.

Hello again! The subject of this post is the trip to Greece we made with my family. We spent a week on Zakynthos Island and had a lot of fun.

Tässä meidän ihana hotelli.

Our lovely hotel

Jotta tää olis varmasti vaihtariblogi niin kattokaa mun USA- flipfloppeja. Haha ei vaan kattokaa miten kirkasta toi vesi oli! Ja se jatku tollasena ihan sinne syvälle asti.

This blog was supposed to be about my exchange year so look at my USA-flipflops. Just kidding, look at the water. It was so clear and it kept looking like that even in the deep.

Mä siinä vaan

Just me

Käytiin yhellä majakalla josta aukes sitten ehkä hienoin näkymä koskaan.

We visited a lighthouse where we saw the prettiest view I've probably ever seen.

Maailman (?) suurin Kreikan lippu. Tää kuva huijaa, se oli oikeesti valtava.

The world's (?)  biggest Greece flag. This photo doesn't show the whole truth, it was huge.

Pakollinen hotelliselfie mun "rusketuksesta".

Definetly necessary hotel selfie of my "tan".

Zakynthoksen saaren pääkaupunki Zante.

Zante, the capital of Zakynthos.

Kreikassa ainakin huomasi miten paljon lehdet liiottelee tota "kriisiä". Mistään en koko viikon aikana huomannut, että Kreikka olisi talousvaikeuksissa. Ehkä tää oli mulle jopa pieni opetus mediakriittisyydestä.

In Greece I definetly noticed how much the media speculates about their financial "crisis". I didn't see a sign of financial issues the whole week. Maybe this even taught me a little lesson about being a bit critical for what I read on internet.


Ja sitten vähän vaihtoasioita. Lähtöön on tällä hetkellä reilu neljä viikkoa ja fiilikset on heittänyt ihan kuperkeikkaa. Vielä viime postauksen aikoihin halusin niin paljon ees pari lisäviikkoa Suomessa, mutta nyt en malta oottaa, että pääsen lähtemään. Vieläkin pitäs ehtiä tekemään hirveesti kaikkea. Varsinkin, kun oon seuraavat kaks viikkoa töissä ja varmaan puolet kesäsuunnitelmista on toteuttamatta. En tiiä jaksanko pitää ees läksiäisiä, kun siitäkin pitäis sitten jollain tasolla stressata. Ehkä vaan nään kavereita ihan muuten mahollisimman paljon. 33 päivää jäljellä ja musta tuntuu, että nyt mä oon valmis lähtemään. Oon kai vihdoinkin sisäistänyt koko homman ja kysyn koko ajan äitiltä millon saan alkaa pakkaamaan. Jostain syystä mua ei enää oikeen ees pelota mutta hyvä näin. Fiilikset on nyt pelkkää positiivista. :)

And a little bit of exchange stuff. I have 4 and half weeks left in Finland and I feel like I'm so ready to go already. Of course I still have so many things to do here before I leave. About a half of my plans are still just plans and the next 2 weeks I will be working. I don't know if I'm too lazy to have a farewell party because that kind of stuff always causes stress. (Renting a place, cleaning, foods etc.) Maybe I'll just see my friends some other way. I feel like I have finally internalized the whole year abroad- thing. I feel like I'm finally good to go and I just keep asking my mom when can I start packing. For some reason I'm not even any kind of scared anymore and it's great. My feelings are all positive. :)

50

Kello on 2:09 yöllä ja tajusin just jotakin......

 Gosh mä vihaan itteäni näistä klisee "minne mun aika on lentänyt"- postauksista. Mua melkeen nolottaa jankuttaa sitä kokoajan, mutta justhan mä vasta kirjotin ton 100 päivää postauksen. Puolet mun ajasta on jo mennyt! PUOLET. Siitä kun oli jäljellä 200 päivää tuntuu olevan pari kuukautta. Kolme neljäsosaa niistä 200 päivästä on nyt jo takana. 50 lyhyttä päivää edessä.

Yks juttu mitä tuun varmasti kaipaamaan Suomesta on nää upeat auringonlaskut meren rannalla. Vielä enemmän tuun kaipaamaan auringonnousuja samassa paikassa. Mitä mä oon käsittänyt niin jenkeissä nuorten elämä on kaukana siitä vapaudesta mihin suomalaiset on tottuneet. En usko, että tulee montaa aamuneljän aikaista mäkkireissua tai rantayötä vietettyä. 

(sori nanna :* )

Maassa kuitenkin ehdottomasti maan tavalla. Ei se sääntöjen noudattaminen tule mulle mikään ongelma olemaan. Not better, not worse, just different. Vai miten se menikään?

Mietin muutenkin ihan hirveesti tälläsiä pikkujuttuja. Niitä pieniä asioita jotka tekee arjesta täysin erilaisen. Käytäväpassit koulussa, dress coden mukaiset vaatteet, osaanko mä olla host-perheessä kuin kotonani, voinko ottaa ruokaa jääkaapista ja nostaa jalat sohvalle? 

Vaikka tottakai oon edelleen ihan täpinöissäni lähtemään niin nyt on oikeestaan ekan kerran kokonaan kadonnut se "voisin lähteä vaikka heti" fiilis. Päivät vähenee niin vauhdilla, että  haluan vaan nauttia mun lyhyestä Suomi-ajasta jäljellä. Haluan ehtiä tekemään kaiken, mitä oon suunnitellut, vaikka järkikin sanoo ettei se tuu onnistumaan. Vasta nyt voin ihan _oikeasti_ sanoo, että mua jännittää. Tää on tosi hassu tunne josta voisin kirjottaa sivukaupalla, enkä silti saisi sitä selitettyä niin kuin haluan. Tavallaan tuntuu, että pitää elää koko elämä nyt loppuun. Voisin koittaa kuvailla tätä vaikka niin, että olet oman elämäsi viimeisimmässä tuotantokaudessa ja katsonut sen juuri loppuun. Katsomisen puutteessa päätät painaa pause nappia ja vaihtaa toiselle kanavalle. Toiselta kanavalta tulee viidennen tuotantokauden 13. jakso sarjasta jota et ole koskaan seurannut. Jäät koukkuun, vaikka et ymmärrä mitään, katsot viitoskauden loppuun, koet sen tyhjyyden hetken, kun ei ole mitään katsottavaa ja palaat takaisin pausella olevaan sarjaasi (aka omaan elämääsi). Oma elämäsi on tällä välin mennyt yhden kauden eteenpäin ja vanhat jaksot eivät enää näy missään. Joudut aloittamaan jälleen uudesta kohdasta. Vaihtomaahan jättämästäsi sarjasta alkaa kuitenkin pian tulla uusia, parempia jaksoja, mutta kun yrität painaa play saat vain ilmoituksen "this episode is not available in your country."

(Kaikki tää negistely saa kuulostamaan, etten haluaisi lähteä, ei oo kyse siitä. Mun oli vaan pakko purkaa ajatukset jonnekkin. Kuitenkin aika iso elämänmuutos kyseessä ja kai se olis vaan outoa jos mua ei pelottais, stressais ja jopa ahdistais se vähän. Kyllä mä haluan lähteä ja odotan mun uutta jenkkielämää kuin kuuta nousevaa.)

Antakaa anteeksi tällänen tosi outo tv-sarja vertaus hahah. Näin nyt kello 2:42 yöllä väsyneet aivot ei saaneet aikaan mitään fiksumpaa ja oon kai katellu nyt liikaa sarjoja. Kertokaa mulle muut vaihtarit kuulostaako tää yhtään samalta, kun teidän mietteet, vai onks tää vaan mä ja mun typerä pää. Antakaa anteeksi myös tämä puhelinpostaus ja maholliset kirjotusvirheet, jotka tottakai yritän karsia.

<3

SUNNY BEACH

Kesä on nyt virallisesti alotettu ja lukion ykkösvuosi saatu (riittävän) hyvillä arvosanoilla pakettiin. Kesäloman ekan viikon olin tosi kiireinen ja joka päivä oli jotain ohjelmaa. Tokalla viikolla hypättiinkin lentokoneeseen ja suunnattiin kohti Sunny Beachia, Bulgariassa. Kaiken tän sähellyksen keskellä oli älyttömän ihanaa päästä hetkeksi rentoutumaan ja luvan kanssa jättää kaikki ylimääräinen stressi Suomeen. Matka oli oikein onnistunut ja Sunny Beach oli paikkana tosi kiva, vaikkakin tosi teennäinen ja selvästi pelkästään turisteja varten rakennettu. Kuitenkin noissa turistirysissä on mun mielestä ihan oma hauska tunnelmansa.

Ekan illan maisemat hotellin parvekkeelta

Tässä paikassa oisin halunnu käydä koko loman ajan, mutta en sitten ehtinytkään. Ens kerralla sitten.

Sozopolin vanha kaupunki. Noi mummo ja pappa oli jotenkin tosi söpöjä kun istu tossa tolleen. Relationship goals maybe. <3

Vähän jäätä hellepäivään

Vikana päivänä Sunny Beachilla tein ehkä siisteimmän jutun ikinä!

Parasailing:

Siis toi oli ehkä koko loman siistein juttu. Löysin vikana päivänä mun lompakosta lisää rahaa, joka oli pakko käyttää koska rahanvaihdossa aina menettää jonkun verran vaihtokuluja. En halunnut enää vaatteita ja mua ihan oikeesti ärsytti se raha (tätä ei tapahu usein XDD). Kun tuntuis niin tyhmältä tuhlata se raha väkisin johonkin, mitä ei koskaan tarvitse. Sitten sain idean mennä tollaseen ja se kokemus oli niin paljon siistimpi kun yhetkään vaatteet! Sitä fiilistä ei voi selittää, kun tuntee miten kovaa tuuli nykäsee tosta varjosta ja parissa sekunnissa oot jo talojen yläpuolella ja pelkkää ilmaa jalkojen alla! Suosittelen!

Tosin muistakaa aurinkorasva.... No tanning goals here

Lentokentällä oli tosi kaunis aurigonlasku. En millään olisi halunnut Suomeen ja tähän sateeseen. Tosin kolmen viikon päästä jälleen suuntana Helsinki-Vantaa ja Kreikka. Lennetään ensin Ateenaan ja sieltä Zakynthoksen saarelle. Tää kesä on alkanut ihan mahtavasti. Voisin varmaan sanoa, että mun elämän parhaalta kesältä vaikuttaa tähän mennessä ja edessäpäin on tulossa vielä hauskempaa. Oon suunnitellut mun kaverien kanssa täksi kesäksi vaikka mitä roadtripeistä telttailuun ja yöuinteihin. Tuntuu, että mulla ei edes aika riitä kaikkeen. 

Musta tuntuu näitä vaihtariblogeja selailleena, että melkeen kaikilla vaihtareilla on tää lähtöä edeltävä kesä ollut ihan uskomaton ja sitten lähtiessä turhauttaa jättää taakseen "täydellinen" elämä. Mulla on vähän samoja fiiliksiä, mutta toisaalta koitan olla realisti: kesällä elämä on aina hauskempaa. Tuskin ne marraskuun loska-ajat yhtään makeammilta maistuisivat, vaikka en lähtisikään. Vaihtoon lähdetään kuitenkin alkusyksystä ja samoihin aikoihin myös Suomielämän loistokkuus alkaa koulujen alun myötä hiipua. Yritän pitää sen mielessä.

Mun vaihtoprosessin paperisota alkaa ilmeisesti olemaan jo loppusuoralla. Ainakin toivottavasti hahah. Ennen Bulgarian matkaa täytin vielä netissä viisumihakemuksen ja tänään olin USA:n suurlähetystössä viisumihaastattelussa. Se hakemus oli kyllä oikeesti tosi outo ja tuli heti mieleen et vain jenkeissä noin, kun kysymykset oli luokkaa: "Oletko terroristi tai avustatko terroristeja?". 

Se haastattelu oli ilmeisesti enemmänkin muodollisuus. Vein sinne viisumikuvan ja annoin sormenjäljet. Multa kysyttiin tasan kaksi kysymystä: "Opiskeletko Imperial High Schoolissa" ja täsmentävänä kysymyksenä "Yhden kouluvuoden?". Ton jälkeen sain mennä. Mun englannin puhuminen koko tapaamisen ajan oli siinä, että sanoin kaksi kertaa yes ja kerran thanks.  Viisumin pitäis tulla about viikon sisällä postissa. Älkää siis turhaan stressatko tosta. :)

Ei mulla tällä kertaa muuta. Jos mitään ihmeellistä ei tapahdu niin postaan teille seuraavana kerran meidän Kreikan matkasta.

See you!

LÄHTÖVALMENNUS

80 päivää lähtöön ja mulla oli sopivasti tän merkkipaalun (heh) kunniaksi tänään lähtövalmennus/orientaatio! Huh, tuli niin paljon tietoa, että pää on ihan pyörällä ja tää kirjottaminenkin tuottaa pienimuotosta tuskaa. Koeviikko onneksi loppui tänään niin yksi stressinaihe vähemmän. Mulla ja muilla vaihtareilla on huomenna vapaapäivä, koska muu koulu tekee lukujärjestykset ensi vuodelle, joten alan nyt virallisesti valmistautua kesään! Perjantaina pitäisi vielä jaksaa raahautua kokeenpalautukseen ja lauantaina hakemaan todistus.

 Haha tää vuos on menny hirveen nopeesti mut nää viimeset kaks viikkoa taas on tuntunu ikuisuudelta ja nyt mä ihan tosisssaan valitan jo siitä, että koulua on vielä 2 päivää.

Mutta palataanpas aiheeseen. Eli siis tämä orientaatio kesti yhteensä 3 tuntia. Se oli suurimmaksi osaksi kuuntelemista, koska asiaa oli oikeesti aika hirvittävä määrä. (ruokaa sai kuitenkin hakea aina kun halusi haha) Läpi käytiin oikeestaan ihan kaikki lähtien vaihtarin säännöistä, jotka me ollaan jo allekirjotettu, aina koti-ikävään, kulttuurishokkiin ja somekäyttäytymiseen asti. Sain ihan älyttömästi uutta käytännön tietoa ja vinkkejä.

Taas ollaan siis yksi askel lähempänä vaihtovuotta ja kaikki alkoi nyt tuntua niin konkreettiselta. Mulla on tapana lähdöstä puhuttaessa skipata koko asia ja ajatella vaan, että siihenhän nyt on vielä ihan älyttömän pitkä aika / ei nyt vielä tartte tällästä miettii jne. mutta nyt kun pitäis ihan oikeesti jo miettiä, mitä vien tuliaisiksi tai millasen puhelinliittymän otan siellä ja avaanko uuden pankkitilin vai käytänkö tätä, niin sitä tajuaa että aikaa ei tosiaan enää ookkaan niin paljon, kun on kokoajan itselleen väittänyt. Mun mielestä tää valmennus oli nyt tosi hyvään aikaan, koska pakkohan munkin on jossain vaiheessa herätä todellisuuteen, eikä juosta sitä karkuun. Tulevat vaihtarit ottakaa noista ehdottomasti kaikki irti, Veikkaan että tänään oppimiani juttuja tulen tarvitsemaan läpi koko vaihdon.

Oon btw aika innoissaan siitä, että kerrankin mulla on tosi hyvä tekosyy ostella uusia kesävaatteita, kun Imperialissa nyt ei pahemmin talvea ole. Mun pitäis ostaa myös adapteri, osaisko joku kertoa mistä niitä saa :D ? Gosh mun on ihan pakko hehkuttaa vielä kerran kuinka onnellinen oon mun sijotuksesta ja muutenkin, kaikki vaikuttaa tässä vaiheessa niin täydelliseltä! Toivottavasti tää fiilis säilyy ihan vaihtovuoden loppuun asti.

Ja hei huomasitte varmaan ehkä, että mulla on uusi banneri, älkää hämmentykö, mä täällä vielä oon.