24

Lähenee lähenee. Kesän alussa musta tuntu ihan absurdilta, kun puolitutut alko sanomaan, että "hyvää matkaa jos me ei nähä tässä välissä" ja muuta ton tapasta. Olin ihan ihmeissään että tottakai me nyt ehitään näkemään. Niimpä niin.
 Tällä hetkellä tilanne on ihan toisinpäin. Melkeen joka kerta, kun nään kaveria niin tulee sellanen fiilis, että pitäskö nyt sanoo jo heipat vai vieläkö me nähään. Kukaan muu kun vaihtari ei tiedä miltä tuntuu kattoa omaa isää silmiin ja miettiä näkeekö sitä vielä ennen kun lentokentällä. Kukaan muu kun vaihtari ei tiedä miltä tuntuu, kun haluaa niin hemmetisti nähdä kaverit vielä vikan kerran ennen lähtöä, mutta aika ei vaan riitä. Kaikki tuntuu hirveen haikeelta, mutta valmiimpi lähtöön en vois olla.

Käytiin maanantaina kattomassa Paper Towns ennakkonäytöksessä. Hyvä leffa oli ja Cara on ihan mahtava näyttelijä! Poimin siitä teille pari osuvaa quotea. En nyt tiiä oliko nää suoraan siinä leffassa tällä tavalla, vai onko nää poimittu kirjasta, mutta anyway, ne osu ja uppos.

Jotenkin ihan hassua, miten paljon oon oikeesti oppinut tykkäämään kaikesta, mikä mua odottaa. Enhän mä siellä oo koskaan käynyt, tai heitä tavannut, mutta silti. Paljon lovea.

Tätä mun on paha mennä kommentoimaan, kun enhän mä ole vielä minnekään lähtenyt, mutta uskon ja toivon että asia on just näin. Mä osaan kuvitella mun päässä sen tyhjyyden tunteen lentokentällä, kun kaikki tuttu on takana, ja edessä näkyy vaan uutta, mutta silti jokainen vaisto vetää kohti lentokonetta.

Jotenkin kierolla tavalla tää yhdistyi mun päässä siihen, että Helsinkikin on vaan piste kartalla. Ei mitään konkreettista, paitsi ne muistot. Emmätiiä menee deepiks.

Tota mäkin usein pohdin. En ymmärrä ihmisiä, jotka elää päivästä toiseen samaa rutiinia, kerran täällä vaan ollaan, niin kai siinä sivussa voi pitää hauskaakin!? Mä en itse vois mitenkään kuvitella elämää ilman matkustelua. Jos joku on totta niin se, että matkustelu tosiaan avartaa. Tuun todennäkösesti aina olemaan se tyttö, joka asuu yksiössä ja kiertää maailmaa reppu selässä, kun muut ostaa omakotitaloja. Tottakai mä oon vielä nuori ja mielipiteet muuttuu, mutta tällä hetkellä en todellakaan vois kuvitella muunlaista tulevaisuutta. Oon itseasiassa miettiny mahollisuutta käydä yliopisto ulkomailla. Lontoossa ehkä. Katotaan nyt, mulla on aikaa.

Mä oon edelleen Prismassa töissä ja tavallaan vähän tympii, että senkin ajan voisin viettää kavereitten kanssa, noh saanpahan rahaa. Onneks tässä on enää kaks päivää jäljellä. Tai no kattoo nyt kun kävelin äskön seinää päin (XDDDD #vain-netta-jutut) ja rukoilen, että mun kyynerpää on kunnossa. Patti siinä on ja lihasten jännittäminen sattuu, mutta ei se kai murtunut oo (?). Huomenna pitäis taas jaksaa nostella laatikoita, ja mua ei nyt todellakaan huvittais lähteä hakemaan lääkärintodistusta. Ehkä mä vaan nostelen, mitä pystyn ja jos se pahenee niin haen sen lapun.

No joo, 24 päivää aikaa ja aion käyttää sen niin hyvin, kun mahollista. :-)

Moikka!