50

Kello on 2:09 yöllä ja tajusin just jotakin......

 Gosh mä vihaan itteäni näistä klisee "minne mun aika on lentänyt"- postauksista. Mua melkeen nolottaa jankuttaa sitä kokoajan, mutta justhan mä vasta kirjotin ton 100 päivää postauksen. Puolet mun ajasta on jo mennyt! PUOLET. Siitä kun oli jäljellä 200 päivää tuntuu olevan pari kuukautta. Kolme neljäsosaa niistä 200 päivästä on nyt jo takana. 50 lyhyttä päivää edessä.

Yks juttu mitä tuun varmasti kaipaamaan Suomesta on nää upeat auringonlaskut meren rannalla. Vielä enemmän tuun kaipaamaan auringonnousuja samassa paikassa. Mitä mä oon käsittänyt niin jenkeissä nuorten elämä on kaukana siitä vapaudesta mihin suomalaiset on tottuneet. En usko, että tulee montaa aamuneljän aikaista mäkkireissua tai rantayötä vietettyä. 

(sori nanna :* )

Maassa kuitenkin ehdottomasti maan tavalla. Ei se sääntöjen noudattaminen tule mulle mikään ongelma olemaan. Not better, not worse, just different. Vai miten se menikään?

Mietin muutenkin ihan hirveesti tälläsiä pikkujuttuja. Niitä pieniä asioita jotka tekee arjesta täysin erilaisen. Käytäväpassit koulussa, dress coden mukaiset vaatteet, osaanko mä olla host-perheessä kuin kotonani, voinko ottaa ruokaa jääkaapista ja nostaa jalat sohvalle? 

Vaikka tottakai oon edelleen ihan täpinöissäni lähtemään niin nyt on oikeestaan ekan kerran kokonaan kadonnut se "voisin lähteä vaikka heti" fiilis. Päivät vähenee niin vauhdilla, että  haluan vaan nauttia mun lyhyestä Suomi-ajasta jäljellä. Haluan ehtiä tekemään kaiken, mitä oon suunnitellut, vaikka järkikin sanoo ettei se tuu onnistumaan. Vasta nyt voin ihan _oikeasti_ sanoo, että mua jännittää. Tää on tosi hassu tunne josta voisin kirjottaa sivukaupalla, enkä silti saisi sitä selitettyä niin kuin haluan. Tavallaan tuntuu, että pitää elää koko elämä nyt loppuun. Voisin koittaa kuvailla tätä vaikka niin, että olet oman elämäsi viimeisimmässä tuotantokaudessa ja katsonut sen juuri loppuun. Katsomisen puutteessa päätät painaa pause nappia ja vaihtaa toiselle kanavalle. Toiselta kanavalta tulee viidennen tuotantokauden 13. jakso sarjasta jota et ole koskaan seurannut. Jäät koukkuun, vaikka et ymmärrä mitään, katsot viitoskauden loppuun, koet sen tyhjyyden hetken, kun ei ole mitään katsottavaa ja palaat takaisin pausella olevaan sarjaasi (aka omaan elämääsi). Oma elämäsi on tällä välin mennyt yhden kauden eteenpäin ja vanhat jaksot eivät enää näy missään. Joudut aloittamaan jälleen uudesta kohdasta. Vaihtomaahan jättämästäsi sarjasta alkaa kuitenkin pian tulla uusia, parempia jaksoja, mutta kun yrität painaa play saat vain ilmoituksen "this episode is not available in your country."

(Kaikki tää negistely saa kuulostamaan, etten haluaisi lähteä, ei oo kyse siitä. Mun oli vaan pakko purkaa ajatukset jonnekkin. Kuitenkin aika iso elämänmuutos kyseessä ja kai se olis vaan outoa jos mua ei pelottais, stressais ja jopa ahdistais se vähän. Kyllä mä haluan lähteä ja odotan mun uutta jenkkielämää kuin kuuta nousevaa.)

Antakaa anteeksi tällänen tosi outo tv-sarja vertaus hahah. Näin nyt kello 2:42 yöllä väsyneet aivot ei saaneet aikaan mitään fiksumpaa ja oon kai katellu nyt liikaa sarjoja. Kertokaa mulle muut vaihtarit kuulostaako tää yhtään samalta, kun teidän mietteet, vai onks tää vaan mä ja mun typerä pää. Antakaa anteeksi myös tämä puhelinpostaus ja maholliset kirjotusvirheet, jotka tottakai yritän karsia.

<3