PROM 2k16

Lupasin kertoa teille vähän enemmän miten mun Prom täällä sujui, joten tässä tulee. 

Laittauduttiin valmiiks jo ihan aamusta, koska haluttiin ottaa kuvia hyvässä valossa. Prom alko vasta seittemältä illalla.

Meille tuli tosi paljon jengiä ottaa kuvia, koska meillä on kiva allas hahah.

   

   Kuten huomaatte, niin kuvia tuli otettua ihan järkyttävä määrä. Tietty oli pakko saada jokaisen kanssa erikseen kuva ja sitten vielä ryhmäkuvia jokaisesta mahdollisesta ryhmästä. Tässä siis vaan pieni murto-osa näistä. 

Se juhlapaikka oli tosi hieno. Se on tän alueen paras juhlatila ja se vuokrataan aina häihin ja muihin isoihin juhliin. En saanu sieltä ihan hirveesti kuvia, mutta jotain mukaan kuitenkin tarttu.

Mä ja pari kamua. Toi tyttö liilassa mekossa oli muuten Prom Queen.

Täytyhän meiän saada rehtorin kanssakin kuva otettua.

Sen jälkeen kun valot sammu, ni en oikeen saanu otettuu mitään kuvia (koska oli pimeetä, daa) mutta sillon kaikki oikeestaan vaan ryntäs tanssimaan. Olin kyllä vähän yllättynyt, koska pukukoodi oli formal, joten aattelin, että tanssit ois ollu lähinnä hitaita ja koko tapahtuma itessään vähän enemmän classy haha. Mutta ei kun siellä soi kaikki parhaat bilebiisit ja jengi tanssi pitkissä mekoissa ja korkeissa koroissa. Ite en kyllä hirveesti jaksanu, ehkä oon vaan liian suomalainen. Tosin mun kengät kyllä vaikutti kanssa, koska en suostunu olemaan yks niistä tytöistä, jotka menee paljain jaloin. Kaikin puolin mun ilta oli silti tosi ihana!! <3

Haikeutta

Kevät on aina ollut kouluvuodesta mun lempiaikaa. Kun kukaan ei enää ota oppitunteja niin hirveen vakavasti, ja kaikenlaisia retkiä on ohjelmassa koko ajan. Täällä se vielä korostuu kun school spirit on kaikkialla. Sen haistaa ja maistaa kampuksella kävellessä, kun melkeen kaikilla on perjantaisin päällään koulun t-paita, tai ne puhuu ihan innoissaan tulevasta ohjelmasta.

Yks asia, jonka Suomi vois täältä oppia, on innostuneisuus ja heittäytyminen. Ihan tosissaan, jos suomalainen lukio järjestää kouluajan ulkopuolista ohjelmaa niin kuka siihen muka oikeesti osallistuis? Täällä esimerkiks Homecoming nyt on periaatteessa vaan sellanen yläasteen mehudisko, mutta silti kaikki haluaa osallistua. Joo, jopa ne täysikäset, jotka vois samaan aikaan olla mexicossa klubilla, tai no oikeestaan ihan missä vaan. Kaikki on aidosti innoissaan.

Toinen hyvä esimerkki on tänään järjestetty Powder Puff Game. Pojat oli Cheerleadereita ja tytöt pelas jenkkifutista. Kukaan Suomessa ei lähtis tohon mukaan, kun miettii paljonko aikaa harjottelu vie, puhumattakaan siitä että itse peli oli kaheksalta illalla, ja silti katsomot oli ihan täynnä. Ja joo, kuinka moni suomalainen jätkä suostuis pukeutumaan tiukkaan cheer-asuun ja tanssimaan ja huutamaan koko koulun eessä? Silleen tosi harmi, koska mulla oli ainakin ihan älyttömän hauskaa!

Muhun on vissiin tarttunut pieni ripaus Amerikkaa, kun tälläsiä höpöttelen. Nyt kun lähtö lähenee, niin tulee vaan mietittyä enemmän, että mitä ja ketä täältä jää tosissaan kaipaamaan. En pysty ees ajattelemaan sitä vikaa automatkaa San Diegon lentokentälle, kun mun täytyy sanoa hyvästit sille elämälle, jonka oon vihdoin itelleni tänne kasannut. En pysty miettimään, miltä tuntuu lähteä siskon viimesestä halista. Meistä on tullut niin läheisiä, gosh se tuntee mut paremmin kun kukaan muu on koskaan ennen tuntenut. 

Mulla on enää kolme viikkoa koulua jäljellä, ja kuten mun economics opettaja sanoo: "only one week in senior time" koska seniorien arvosanat pitää olla valmiina muita aikasemmin. Ne kaks vikaa viikkoa otetaan vaan iisisti. Yks jota ootan hirveesti on Grad Nite, jolloin lähetään aamulla Disneylandiin, joka on siis koko päiväks varattu vaan High School senioreille joka puolilta USA:ta. Kotiin sieltä lähetään vasta kahen aikaan yöllä, ja koulubussit ajaa hirveen hitaasti niin takasin päästään vasta kuudelta aamulla. Se seuraava päivä onkin sitten "Senior ditch day", koska kukaan ei mee kouluun. Täällä se ero vaan on, että lintsaaminen on oikeesti paha asia ja siitä joutuu ongelmiin, mutta tona päivänä staff kattoo kai vähän läpi sormien hahah.

Olo on kaikin puolin haikea. On ihana mennä kotiin, mutta musta ei tunnu että vielä on sen aika. Vaikka puol vuotta lisää ja oisin oikeen onnellinen. Tiedän jo nyt, että "kulttuurishokki" kotiin palatessa tulee iskemään lujaa. Koko mun "vanha" elämä tuntuu ihan absurdilta, ja nään nyt asiat niin eri tavalla.

 Mulle ei ikinä iskenyt mitään ihan järkyttävää koti-ikävää. Pahin aika oli joskus tammi-helmi-maaliskuussa, mutta en mä sieltäkään muista edes kymmentä huonoa päivää. Täällä vaan tuntuu, että kaikki tunteet on tosi pinnassa. Jos oot onnellinen, niin haluut vaan tanssia sateessa ja itkeä ilon kyyneleitä, mutta jos oot surullinen, niin sitä on ollut tosi vaikea peittää jopa julkisilla paikoilla. Muistan yks kerta, kun olin ihan älyttömän väsynyt tähän kaikkeen ja mun perhe halus ottaa musta kuvan, ja yritin hymyillä, mutta mun naamalle tuli vaan sellanen irvistys. Sitte mun perhe oli sillee et hymyile nyt, me halutaan kuva, mutta se oli vaan fyysinen mahdottomuus ja purskahdin siinä sitten itkuun. Joo, satojen ihmisten keskellä. Joskus muistan miettineeni myös matikantunneilla, että kuinka vaikeeta on vaan yksinkertasesti olla itkemättä. Kyllä, koulussa. Tää on nyt ollu aika henkilökohtasta settiä, mutta musta tätä puolta vaihdosta peitellään liikaa. Tää ei oo pelkkää starbucks-kuppeja koulun jälkeen tai sitä kuuluisaa American Dreamia. Uskon, että noi vaikeat hetket onkin yksi suurimmista syistä siihen, että nyt lähteminen on näin vaikeeta. Tunnen, että voitin itseni, en antanu periksi ja opin nauttimaan ihan täysillä. Kohta mulla on edessä muutto kodista kotiin, enkä tiedä yhtään mitä odottaa.

Tässä vielä mä ja osa mun rakkaimmista kavereista ennen Promia, josta kerron (ehkä) joskus lisää.

#tj26

My tips

Viime keväänä näihin aikoihin aloin olemaan lähdöstä niin täpinöissäni, että luin tän kaltasia postauksia aina kun vaan löysin. Usein myös keskellä yötä haha. Joten olkaa hyvä :--)

  Laitan tähän nyt juttuja, jotka olisi ollut kiva sisäistää ja omaksua ennen kun ne sitten olikin osa arkipäivää. Monet näistä on sellasia mistä jo  lähtövalmennuksessa jauhetaan, mutta ei niitä oikeesti sillon vielä niin ajatellut.

Pakkaaminen

- Älä pakkaa liikaa, mutta älä myöskään liian vähän. Itsellä kesti varmaan kaksi viikkoa ennen kun pääsin ekaa kertaa oikeesti shoppailemaan (ja sillonki unohin rahat kotiin XD) Kaikki sanoo, että pakkaa mahdollisimman vähän, mutta henk.koht oon onnellinen, että oli tarpeeks vaatetta mukana. Trust me, ette halua kysyä ekana tai tokana aamuna, jos perhe vois viesdä sut shoppailemaan. Ottakaa myös hammasharja ja -tahna, shamppoo ja hoitoaine yms. jutut, joita tulette tarviimaan ekoina päivinä. Ne ei kuitenkaan vie tilaa takasin tullessa, kun ei niitä todennäkösesti enää vuoden käytön jälkeen enää kukaan tarvitse.

- Muistakaa adapterit! Ja lentokoneessa haluutte, että teillä riittää akku, joten ostakaa ehdottomasti power bank. Tehkää se myös turvallisuussyistä, koska ikinä ei tiedä mitä tapahtuu esimerkiks jatkolentojen kanssa, ja hätätilanteessa haluutte varmasti pystyä soittamaan aluevalvojalle tms.

Ja hei jatkojohto on paras juttu mitä pakkasin, koska mulla on vaan kaks adapteria, mutta tälläsellä sain monta pistorasiaa:

Elämä kohdemaassa:

- Ole utelias, ikinä ei tiedä mitä tulee tapahtumaan. Jos perhe haluaa viedä sut museoon, niin mene,koska todennäkösesti et sinne enää koskaan pääse.

- Hyväksy jo etukäteen se, että ei elämä täälläkään oo mitään ruusumatoilla pomppimista. On hyvin mahdollista, että et asu Mall of American tai Venice Beachin vieressä, ja lähimpään Starbucksiin tarviit autokyydin. Kaikki tulee olemaan tosi outoa ja tosi ärsyttävääkin, mutta kyllä siihen tottuu, ja lopulta jopa rakastuu.

- Hyväksy myös koti-ikävä. Mulle sellasta ei mitenkään hirveen pahana (ainakaan vielä) oo tullut, mutta kyllä se siellä silti on. Koita vaan tehdä mahdollisimman paljon kaikkea, niin kyllä se unohtuu. 

- Liity johonkin School Activityyn. Mulla oli ollut jo yhet treenit ennen ekaa koulupäivää, joten mulla oli myös lunch-seuraa alusta asti. Jos et halua tehdä sporttia, niin liity klubeihin. Noi on paras ja helpoin tapa saada kavereita, ja tuut todellakin tuntemaan olosi yksinäiseks sillontällön, joten en voi kun korostaa koulutoimintaan osallistumisen merkitystä.

- Varaudu siihen, että joitain ei vaan kiinnosta. Kun koti-ikävä on kaikkein pahin, niin mikään ei loukkaa enempää, kun jonkun idioottimainen kommentti siitä, kuinka USA on maailman ainoa korkean elintason ja sivistyksen maa ja luulo siitä, että sä saavuit sinne jostain metsästä ja katot ihan ihmeissäs kun ihmisillä on iphoneja ja autoja (joita et oo siis koskaan elämässäs nähnyt). 

- Älä suutu tyhmistä kysymyksistä. Ne ei kysy niitä ilkeyttään, ne ei vaan oikeesti tiedä mitä jenkkien ulkopuolelta löytyy. Ja täälläpäin ei muuten ymmärretä sarkasmia melkeen ollenkaan. Eli jos vastaat jollekin, että ei, meillä ei ole vessanpyttyjä, niin mitä todennäkösemmin ne uskoo sua ja kertoo sen eteenpäin, niin että kohta koko koulu tosissaan luulee, että meillä ei niitä ole.

- Amerikka on ainoa millä on merkitystä -asenne on ihan hemmetin ärsyttävä. Nää sanoo kirkkain silmin, että Pariisi on New Yorkin vieressä ja Lontoo on samalla suunnalla. Ei se, että ne ei tiedä vaan se, että niitä ei tosiaan ees kiinnosta oppia. Ne asuu jo Jenkeissä, miks niiden pitäis tietää mitään tai matkustaa minnekään. Yks tyttö sano mulle, että se haluis lähteä vaihtoon, mutta se ei tiedä minne se vois mennä, kun se on jo Amerikassa (???) logiikka... Nyt oon jo oppinu nauramaan näiden tietämättömyydelle, mutta mä koin sen kyllä yhessä vaiheessa TOSI ärsyttävänä.

- Älkää stressatko liikaa koulusta. Mut laitettiin tän alueen vaikeimpaan kouluun, joka tosiaan ärsyttää. Jos jotain mun vuodesta kadun, niin kaikkea sitä stressiä, jonka pistin kouluhommiin. Täällä pitää tehdä kovasti töitä saadakseen ees B:n, mutta tää on kuitenkin mun ainoa vaihtovuosi (josta en edes saa yhtään kurssia hyväksluettua...). Eli yrittäkää parhaanne olla stressaamatta. Pitäkää ne numerot tarpeeks hyvinä, että ette joudu kotiin ja saatte osallistua koulun retkille, promiin, sportteihin jne. mutta se riittää paremmin kun hyvin.

- Älkää olko "nirsoja" kavereitten suhteen. Meinasin aluks torjua mun tänhetkisen parhaan kaverin, koska olin tyhmä. Ihan sama kuka teille tulee juttelee niin olkaa mukavia, juorut leviää tosi nopeesti ja saatte tylyn ja ylimielisen maineen. Täällä ei oo samanlaista "arvojärjestystä" kun Suomessa, jos oot cheerleader, et silti voi tosiaankaa olla ilkee shakkikerholaiselle. Tai voit mutta sitä katotaan tosi kieroon.

- Hymyile paljon. Haluut ihmisten ajattelevan, että oot mukava ja helposti lähestyttävä. Itsehän en niin hirveesti aluks hymyilly ja sain jo pari vihaajaakin hahhh. Oon kuulemma tönässyt erästä tyttöä ja sit kattonu vihasesfi. Itsehän en ees muista koko tapahtumaa, mutta todennäkösesti yritin vaan katsoa sitä sillee  "ups sori". Mutta niin tästä on jo varmaan puol vuotta ja tää tyttö on vieläkin niin vihanen, että se rupes kertomaan mun kaverille, kuinka paljon se vihaa mua(???). Mä koen koko jutun lähinnä hauskana, koska mullehan se ei koskaan oo ees sanonu sanaakaan. :---D Anyways oon tosissani, hymyilkää!

- Nää rakastaa draamaa. Ihan sama miten paljon yrität olla sanomatta kenestäkään mitään pahaa tai olla osallistumatta minkäänlaiseen turhaan dramatiikkaan, niin tuut aivan varmasti kuulemaan juoruja itestäs. Ainakin jos sulla on tarpeeks läheisiä kavereita, jotka kertoo ne sulle. Tajusin vasta vähän aikaa sitten, että täällä on ihan sama mitä teet, kaikki ei ikinä tuu tykkäämään susta. Suurin osa on kuitenki tosi kiinnostuneita!

- Aika kuluu tosi nopeesti. Joskus marraskuussa tuntuu, että et koskaan pääse kotiin, mutta trust me, huhtikuussa  tuut miettimään että missä vaiheessa kuudesta kuukaudesta tuli kaksi.

Joten nauttikaa kaikesta, kokeilkaa uusia juttuja ja pitäkää silmät auki automatkoilla. Ainakin Calin vuoret ja muut maisemat on uskomattoman kauniita!!

Ottakaa tästä maistiaisia, nää kuvat on Oceanside Beachilta:

Ens kuussa kotiin

Oh my lord, nyt on toukokuu. Nyt voin virallisesti sanoa, että ens kuussa nähään. Ai miltä se tuntuu? Jaa a.

Toisaalta mulla on ihan hirvee ikävä kaikkea. Saunan hajua, kesäöitä, suomalaista koulua (en valita enää koskaa!!), äitiä ja isiä, kavereita ja muuta perhettä. Järviä ja makkaraa (josta en ees tykkää??). Skootteria ja mansikanhajusia kesäterasseja.  Koko mun elämää. Oon ihan älyttömän innoissaan menossa takasin kotiin.

Mutta toisaalta juttu on se, että viimeset kymmenen kuukautta oon nähny ihan jäätävästi vaivaa rakentaakseni mulle tänne toisen elämän. Oon kironnut, kuinka Amerikka ei tosiaan oo mua varten ja myöhemmin itkenyt katsoessa Kalifornian vuoria, koska niitä en ehkä enää ikinä näe. Oon oppinut rakastamaan uutta maata, kulttuuria ja kieltä. Nää kymmenen kuukautta oon yrittänyt olla enemmän, kun mitä oikeesti oon ja ehkä vihdoin saavuttamassa sen. Enhän mä voi lähteä nyt. Just kun alan vihdoinkin oikeesti sopimaan joukkoon, ja just kun ihmiset ei enää usko etten oo jenkki, koska mun aksentti on katoomassa. Just kun kaverit on alkanut muuttumaan ystäviks ja host-perhe ihan vaan perheeksi. Ei, Amerikka ei ole maailman paras maa, jos multa kysytään rehellistä vastausta, mutta se on mun koti. Ainakin toinen sellanen. Suomeen haluan ehdottomasti palata, mutta musta ei vaan tunnu, että vielä ois sen aika.

Täytin eilen (vihdoin) 18-vuotta ja se päivä oli aivan ihana! Mun sisko toi mulle ilmapalloja kouluun ja illalla mentiin mun lemppari italialaiseen ravintolaan. Sain illalla vielä ihan random idean ottaa nenäkoru, mutta sillä rei'ittäjällä ei ollu vielä luvat kunnossa tehä muuta kun korviksia, joten se hanke siirty nyt myöhemmäks, jos ei peruuntunu kokonaan haha.

Tietenkin vähän harmittaa, että ei päässyt viettämään synttäreitä kavereiden kanssa, mutta kyllä sille vielä aikaa löytyy. Mulla on koko kesä aikaa tehdä ihan mitä vaan, syksystä en vielä edes tiedä. Järki sanoo, että suomalainen lukio pitäis vetää kunnialla loppuun, mutta täällä voisin mennä suoraan yliopistoon jo ens syksynä. Ja niin kai missä tahansa muussakin maassa. 

Mutta joo, kotiinpaluu tulee varmasti olemaan mun elämän yks vaikeimmista päivistä. En pysty edes ajattelemaan meiän vikaa halia perheen kesken ilman että alkaa itkettää :--D. Samalla oon ihan varma, että se on myös mun elämän paras päivä. 

Anyways, ens kuussa nähään :)!