HYVIN MENEE

Vähän yli viikko takana tällä puolella Atlanttia ja mulle kuuluu superduper hyvää. Ainakin tällä hetkellä. Aamut on aina jotenkin vaikeita kun oon väsynyt ja mietin vaan et mitä hittoa mä täällä teen kun asiat olis kotona niin paljon helpompia. Iltaa kohti väsymys kuitenkin aina haihtuu ja esimerkiks tänään mulla oli ihan mahtava päivä vaikka ekoilla tunneilla halusin vaan itkeä. :Dd (joo mulla alko maanantaina koulu) Kelatkaa muuten sitä, että Netta tarkottaa espanjaks "seriously?" fai "really?" ja joka ikinen ihminen muistaa kertoo sen mulle. Nää siis puhuu kaikki täällä myös espanjaa koska Meksikon raja on niin lähellä. Vois vaihtaa nimee.

Mun elämä täällä on tosi hektistä enkä tahdo oikeen löytää aikaa lähettää ees yhtä wappiviestiä kaverille. Tajuun nyt minkä takia monet vaihtariblogit jää heitteille mut älkää pelätkö, koitan pitää tän elossa. Vaikka tällä hetkelläkin uhraan mun vähäsiä yöunia tähän (herätys 5:30 lol) Mä teen tätä taas puhelimella niin tekstin asettelu ja muutenkin postauksen ulkonäkö ei ehkä oo niin hyvä kun vois toivoa, mutta mun mielestä on kivempi kirjottaa jotain, vaikka sitten huonolla ulkonäöllä, kun jättää kokonaan kirjottamatta, siellä on kuitenkin ihmisiä joita kiinnostaa ;)

Kavereita oon jo löytänyt ja lunchilla ei tartte istua yksin. Käytiin viikonloppuna shoppailemassakin yhessä vaikka en kyllä ostanu mitään. Nää sanoo että näiden mall ei oo iso ja jos haluu löytää kivoja kauppoja niin pitää ajaa San Diegoon. Emmä sitte tiiä mikä on kiva kauppa mut Victoria's Secret, American Eagle, Charlotte Russo, Hollister, Forever21 ja kaikki muut kivat jenkkikaupat kyllä löytyy. 

Liityin muuten Color Guardiin ja sieltä mä nää kaikki tyypit tunnenkin. Color Guard / Flag Team on siis periaatteessa tanssia joka esitetään futispelien yhteydessä orkesterin "keskellä". En osaa selittää mutta tanssia me treeneissä tehään. Kattokaa vaikka youtubesta jotain jos kiinnostaa :)

Mutta siis ylipäätään mulle kuuluu tosi hyvää, perhe on aivan ihana, ne kutsuu mua niiden tyttäreks ja koko suku on kans ottanut mut ihanasti mukaan. Nyt mun on kuitenkin pakko mennä nukkumaan, joten hyvää huomenfa Suomi ja Hyvää yötä California.

HERE I AM

Californiassa ollaan oltu jo muutama päivä ja tää kuumuus! Suomalainen ei osaa kuvitella sitä ja mullekkin siitä varoteltiin etukäteen ja kuittasin sen aina sillä että rakastan lämpöä kun Suomessa nyt on niin kylmä. No siis joo tosiaan kun täällä on keskellä yötäkin vielä yli 40 astetta. Eilen päivällä 47 ja aavikolla kuulemma vielä kuumempaa haha (tää paikka on siis periaatteessa rakennettu aavikolle). Kun ovesta astuu ulos niin tuntuu kun kävelisi seinää päin ja itseasiassa ulkoilma täällä haisee ja maistuu ihan meiän saunalta kotona. Emmä silti valita, kyllä tää pakkasen voittaa 100-0 ja sitäpaitsi näillä on ihan superhieno allas joka auttaa kyllä, vaikka se vesi nyt on varmaan reilu 35-asteista :DD.

Tähän mennessä ollu vielä tosi hauskaa ja kaikki uusi on niin jännittävää ja siistiä. Mentiin eilen Ricochet nimiseen paikkaan ja se oli siis periaatteessa valtava halli jossa lattiat oli trampoliinia, i mean voiko olla siistimpää?? Siellä pysty myös pelaamaan dodgeballia (ei hajuukaan mikä Suomeksi, mutta se ala-asteen peli missä on viiva välissä ja heitetään palloilla toista joukkuetta ja yritetään polttaa) ja siis se oli niin siistiä!!

Kuvia en oo hirveesti ehtinyt vielä räpsimään ja pahottelut muutenkin tästä kännykkäpostauksesta, lupaan muokata tän paremmaks kun saan aikaseks avata koneen. Tässä nyt yksi snapstory kuitenkin :). 

Ps jos kiinnostaa nähä enemmänkin arkielämää täältä puolelta maailmaa niin snapchat ja instagram päivittyy varmasti blogia useemmin!

Oon kärsiny täällä pikkusesta jet lagista ja itseasiassa tälläkin hetkellä muut vielä nukkuu ja mäkin yritin nukahtaa uudestaan , mutta eipä tullu mitään lol. Enkun ymmärtämisessä ei oo ollut suuria haasteita ja kertaakaan ei oo tullu sellasta etten oikeesti ymmärrä mitä noi puhuu, itse asiassa näin jo viime yönä ekan unen englanniks. Vaikka se kyllä uuvuttaa kun pitää kokoajan keskittyy ihan 100% ettei missaa mitään ja olo on vähän eksynyt. Esimerkiks just tuolla trampoliinitaivaassa kun yritin juoda sellasesta vesilähteestä ja se nappi oli eri kohassa kun suomalaisissa, niin kysyin mun host-siskolta apua ja sieltä takaa tuli ilmeisesti mun high-schoolista viime vuonna valmistunut tyttö ja kysy että enkö osaa juoda vesi-suihkulähteestä :DD Hyvä ensivaikutelma ja näin, ja yritin siinä jotain selittää että se nappi on väärässä kohassa ja nyt se ilmeisesti luulee etten oo ikinä nähnykkään sellasta hahh. Kaikki muutenkin tulee täällä juttelemaan paljon enemmän, kuin Suomessa. Tälläselle sosiaalisen awkwardille se oli aluks aika shokki mutta jo nyt parin päivän jälkeen sitä osaa jo odottaa. Ihmiset myös hymyilee toisilleen, miks ei me voitas Suomessakin tehä niin? Tulee niin sellanen hyväksytty olo kun kaikki juttelee ja hymyilee. Musta tuntuu myös että ihmiset on ylipäätään paljon rennompia ja mä en oo nyt jaksanu esimerkiks meikata ollenkaan, kun ei kukaan täällä oikeen viitti. :D Myöskään vaatteet ei täällä oo selvästikkään niin yliarvostettuja kun Suomessa. En ees tiiä monenko ihmisen huom. naispuolisen jalassa oon nähnyt leveälahkeiset farkut. Niin pitkälle en taida repsahtaa vaikka jokaikinen mun koulussa käyttäiskin niitä. 

Mutta mä lähen nyt elämään mun omaa amerikkalaista unelmaa, moikka!

VIKAT SUOMESTA

Elikkä enää neljä päivää jäljellä ja pakkailut oon saanu tosi hyvälle mallille. Muutama vaate on vielä pesussa ja huomenna aattelin vielä ostaa pari juttua, mutta pääosin kaikki on pakattu ja painoakin on vaatimattomat 14,1 kiloa. Tilaa sinne ei silti hirveesti jääny että todennäkösesti koko laukun sisältö jää sitten palatessa Amerikan mantereelle nyyh. Mä halusin tehä teille pakkauspostauksen, mutta tässä lähtösähellyksessä oon kyllä itsekäs enkä rupee purkamaan koko laukkua. Jos jotain ihan ehdottomasti kiinnostaa mun pakkailut niin kysykää vaikka askissa tarkemmin. :) Mahollisesti voin tehä pakkauspostauksen myös kun alan purkamaan laukkuja kaappiin.

Tässä viime päivinä oon koittanut ottaa aika rennosti, vaikka kiire pukkaa kokoajan. Jotenkin mulla on tosi huono omatunto, kun en ehdi olla perheen kanssa yhtään. Kuitenkin mulla on ollut tosi hauskaa. Käytiin esimerkiks Porvoossa parin ihanan tyttösen kanssa viime viikolla ja nyt viikonloppuna Weekend Festival oli ihan huippu (vaikka olinki lauantaina kuumeessa). 

Hyvästejä oon saanut sanoa ihan urakalla. Joka päivä nään jonkun vikaa kertaa ennen lähtöä ja jokaisen viimesessä halauksessa tulee hetkeks se fiilis että mitä hittoa mä oikeen teen. Ei kai lähtemisessä mitää järkeä olekkaan, ja ehkä just siksi se kiehtookin niin paljon.

Ei mulla tässä muuta, halusin vaan tulla laittamaan vielä vikat viestit Suomesta ja seuraavaksi palailenkin sitten USA:n puolelta!

Goodbyes are not forever

Goodbyes are not the end

They simply mean I'll miss you

Until we meet again!

KOKO PROSESSI

Nyt kun koko hakuprosessi on ohi, voisi olla hyvä hetki katsoa taaksepäin. 16-17 vaihtarit, avatkaa informaatiokanavanne ja varautukaa pitkään postaukseen.
 Koko jutunhan alotin siis samoihin aikoihin tän blogin kanssa, eli ysiluokan jälkeisenä kesänä.

 Järjestö

Järjestön valinta oli mulle helppoa suhteiden takia, enkä niitä missään vaiheessa edes vertaillut. Voin ehdottomasti tähänastisella kokemuksella suositella. Student exchange löysi mulle hyvissä ajoin ihan loistavan perheen, infotilaisuus oli hyvä ja kattava, mitäpä muuta voisin toivoakaan? Veikkaanpa, että kauheen moni ei ole kyseisestä firmasta kuullut, mutta mun käsittääkseni se on Suomen vanhimpia. Tuntemattomuus johtuu siitä, että se pistettiin vasta tänä keväänä pystyyn uudella nimellään. Vielä jokunen vuosi sitten samat henkilöt käyttivät nimeä ASSE. Toisena painavana syynä, että vaihtareita otetaan nykyään vähemmän. Nettisivuilla sanotaan näin: "Voidaksemme tarjota sinulle parasta, otamme vain rajoitetun määrän vaihto-oppilaita ohjelmaamme. Se takaa meille mahdollisuuden huolehtia sinusta yksilöllisesti ja olla aina tavoitettavissa."
Sitten pitikin virallisesti hakea ohjelmaan. Klikkaamalla tästä, löytyy lisätietoa hakuprosessin etenemisestä.

Haastattelu

Tilaisuus oli tosi rento. Juteltiin mun arkielämästä, koulusta, rahankäytöstä jne. Tosin joskus joutui kyllä ihan miettimään niitä vastauksia. En mä nyt yleisesti oo hirveesti miettinyt mitä kertoisin jenkille meidän politiikasta. Englantia puhuttaessa menin ihan lukkoon, mutta nähtävästi ei haitannut hahahh. Haastattelija selvästi huomasi sen ja kysyi vain helppoja kysymyksiä.

Paperisota

Ah, niin ihana ja paljon puhuttu paperisota. Mun järjestöllä onneksi ei niin paha, kun joltain oon käsittänyt. Kyllä siinä kuitenkin aikaa meni. Hakulomake oli kai neljäsivuinen, lääkärintodistus piti käydä täytättämässä Mehiläisessä, sitten oli enkunopen suositukset, dear host family -letter (eli kirjoitat itsestäs kaksi sivua pitkän esittelyn englanniks), Sitten oli pitkä lista sääntöjä ja sopimuksia allekirjoitettavaksi. Rokotuksia juoksin hakemassa vielä kesäkuussa. Eikä unohdeta ELTIS-testiäkään (englanninkielen osaamista mittaava testi).

Sijoitustiedot

Mä sain mun tiedot tosi aikasessa vaiheessa. Olin ihan varautunut, että aikasintaan huhti-toukokuussa ne tulla tupsahtais, mutta ei. Helmikuun 11.päivä avasin sähköpostin ja voitte vaan kuvitella sen fiiliksen, kun nään, että lähettäjänä on järjestö ja otsikkona Placement for Netta! Avasin sen viestin ja voitte jälleen kuvitella sen fiiliksen, kun scrollaan placement formia ylösalas tajuumatta mitään, kunnes mun silmät zoomas siihen yhteen riviin ihan alareunassa: Welcome to California. Siitä alkokin sitten armoton monen viikon googlailu, ja jos muistan oikeen niin sillon oli vielä koeviikko. Hehe.

Haaveilu/ Stressailu

Tää vaihe on mun lemppari ja taidan olla siinä vieläkin. Laitoin heti päivälaskurin, vaikka en tiennyt oikeeta lähtöpäivää. Sen jälkeen mun kameran rullasta löytyy noita screenshotteja, joissa päiviä on aina edellistä vähemmän. (ps tänään tj17). Aloin heti jutella perheen kanssa, vaikka alussa se ei ollutkaan niin aktiivista. Vaihtareitahan kliseisesti verrataan mielialavaihteluiden takia raskaana oleviin naisiin ja sellasta toi aika kyllä oli haha. Paniikki ja innostus vaihteli tasasesti ja välillä ne hyppäs esiin jopa samaan aikaan. Tällä hetkellä oon tainnut löytää jonkun mielenrauhan, kun lähtö ei enää edes stressaa. Jännityskään ei oo enää samaa kun ennen. 50 päivän alitus oli mulle aika shokki ja se postaus on sen mukanen. Jännä homma, mutta 20 päivän alitusta en enää jaksanut edes noteerata. Oon vaan kateellinen niille jotka on jo lähtenyt tai kohta lähtee.

Pakkaaminen

Tää homma on mulla vielä ihan alkutekijöissä, mutta mun mielestä se ehdottomasti kuuluu tähän listaan. Vaatteet oon suurin piirtein jo heittänyt matkalaukkuun, mutta kaikki muu onkin vielä tekemättä. Mun pitää myös tyhjentää kaikki kama pois mun huoneesta, kun täällä on ens vuonna toinen asukki. Sen urakan mä alotin tänään ja jaksoin täyttää peräti yhden laatikon. :--) Hyvä minä!


Tää kattoi nyt toivottavasti kaiken oleellisen hakuprosessista. Toivottavasti tästä olis jollekkin jopa jotain apua tai uutta inffoa.

24

Lähenee lähenee. Kesän alussa musta tuntu ihan absurdilta, kun puolitutut alko sanomaan, että "hyvää matkaa jos me ei nähä tässä välissä" ja muuta ton tapasta. Olin ihan ihmeissään että tottakai me nyt ehitään näkemään. Niimpä niin.
 Tällä hetkellä tilanne on ihan toisinpäin. Melkeen joka kerta, kun nään kaveria niin tulee sellanen fiilis, että pitäskö nyt sanoo jo heipat vai vieläkö me nähään. Kukaan muu kun vaihtari ei tiedä miltä tuntuu kattoa omaa isää silmiin ja miettiä näkeekö sitä vielä ennen kun lentokentällä. Kukaan muu kun vaihtari ei tiedä miltä tuntuu, kun haluaa niin hemmetisti nähdä kaverit vielä vikan kerran ennen lähtöä, mutta aika ei vaan riitä. Kaikki tuntuu hirveen haikeelta, mutta valmiimpi lähtöön en vois olla.

Käytiin maanantaina kattomassa Paper Towns ennakkonäytöksessä. Hyvä leffa oli ja Cara on ihan mahtava näyttelijä! Poimin siitä teille pari osuvaa quotea. En nyt tiiä oliko nää suoraan siinä leffassa tällä tavalla, vai onko nää poimittu kirjasta, mutta anyway, ne osu ja uppos.

Jotenkin ihan hassua, miten paljon oon oikeesti oppinut tykkäämään kaikesta, mikä mua odottaa. Enhän mä siellä oo koskaan käynyt, tai heitä tavannut, mutta silti. Paljon lovea.

Tätä mun on paha mennä kommentoimaan, kun enhän mä ole vielä minnekään lähtenyt, mutta uskon ja toivon että asia on just näin. Mä osaan kuvitella mun päässä sen tyhjyyden tunteen lentokentällä, kun kaikki tuttu on takana, ja edessä näkyy vaan uutta, mutta silti jokainen vaisto vetää kohti lentokonetta.

Jotenkin kierolla tavalla tää yhdistyi mun päässä siihen, että Helsinkikin on vaan piste kartalla. Ei mitään konkreettista, paitsi ne muistot. Emmätiiä menee deepiks.

Tota mäkin usein pohdin. En ymmärrä ihmisiä, jotka elää päivästä toiseen samaa rutiinia, kerran täällä vaan ollaan, niin kai siinä sivussa voi pitää hauskaakin!? Mä en itse vois mitenkään kuvitella elämää ilman matkustelua. Jos joku on totta niin se, että matkustelu tosiaan avartaa. Tuun todennäkösesti aina olemaan se tyttö, joka asuu yksiössä ja kiertää maailmaa reppu selässä, kun muut ostaa omakotitaloja. Tottakai mä oon vielä nuori ja mielipiteet muuttuu, mutta tällä hetkellä en todellakaan vois kuvitella muunlaista tulevaisuutta. Oon itseasiassa miettiny mahollisuutta käydä yliopisto ulkomailla. Lontoossa ehkä. Katotaan nyt, mulla on aikaa.

Mä oon edelleen Prismassa töissä ja tavallaan vähän tympii, että senkin ajan voisin viettää kavereitten kanssa, noh saanpahan rahaa. Onneks tässä on enää kaks päivää jäljellä. Tai no kattoo nyt kun kävelin äskön seinää päin (XDDDD #vain-netta-jutut) ja rukoilen, että mun kyynerpää on kunnossa. Patti siinä on ja lihasten jännittäminen sattuu, mutta ei se kai murtunut oo (?). Huomenna pitäis taas jaksaa nostella laatikoita, ja mua ei nyt todellakaan huvittais lähteä hakemaan lääkärintodistusta. Ehkä mä vaan nostelen, mitä pystyn ja jos se pahenee niin haen sen lapun.

No joo, 24 päivää aikaa ja aion käyttää sen niin hyvin, kun mahollista. :-)

Moikka!

JÄNNITTÄÄKÖ????

Anteeksi etukäteen, mä haluan valittaa.

Otsikon kysymys, sinänsä harmiton "jännittääkö?" on alkanut kuulostaa mun korvissa lähinnä kirosanalta. Olkaa kilttejä älkääkä kyselkö multa että joko jännittää. Voin vastata teille tässä ja nyt että kyllä, todellakin jännittää.

En halua olla tyly, mutta mä kuulen tän kysymyksen jokaikinen päivä, usein vieläpä moneen kertaan. Samojen asioiden selittäminen kaikille vuorotellen alkaa pikkuhiljaa tympiä. Esimerkiksi kaikissa perhejuhlissa mä vaan toivon ettei äiti (taas) sano kaikille, että "Meidän Netta onkin lähdössä vaihtoon!" Se antaa niille helpon tekosyyn small talkiin ja sitten en enää koko loppuiltana ole kellekään mitään muuta kun se, joka on lähdössä vaihtoon. Kukaan ei kysy, miten lukion ykkönen meni tai mitä oon tehnyt kesällä, oon pelkkä vaihtari ja ne kysymykset on aina ne samat. Sen mä vielä ymmärrän, että ihmiset kysyy minne mä meen, tottakai se kiinnostaa. Niihin vastailen jopa ihan mielelläni.  Mutta "jännitääkö"?? No mitäs veikkaisit noin järjellä pohdittuna? Jännittääkö mua muuttaa ilman ketään tuttua, alle kuukauden päästä, yksin, toiselle puolelle maapalloa? Saat yhden veikkauksen :--)

Musta tuntuu, että kadun tätä postausta hyvinkin pian, kun ihmiset alkavat avautua mulle siitä, kuinka vaihtarina saan kertoa mun tarinoita Suomesta jokaselle vastaantulijalle. Musta se on kuitenkin ihan eri asia. Mä vaan halusin purkaa ketutuksen tänne, kun edes mä en face to face kehtaa tota tokasta kellekkään.  Vastaan aina hymyillen että joo pikkuhiljaa. Mä kuitenkin niin monen muun tavoin päätin pitää tän blogin rehellisenä ja kertoa myös huonoista fiiliksistä, ja haluun pitää sen linjan alusta asti.

Tähän ei nyt saanut rakennettua mitään fiksua aasinsiltaa muihin aiheisiin, mutta mun kesä on mennyt oikein kivasti. Oon ollut nyt viikon töissä Prismassa ja vielä ens viikko pitäis jaksaa. Aattelin ostaa jenkeistä Macin, joten raha tulee tosiaan tarpeeseen. Tietäiskö joku onko ne ei-kaikkein-kalleimmat mallit kuitenkin ihan hyviä?
Kaikki paperihommat on nyt mun tietääkseni ihan kokonaan ohi ja nyt ei tarvii kun odotella. Tuliaiset on ostettu myös, mutta vielä en niistä kerro mitään, ymmärrätte varmaan miksi ;) mun blogia kuitenkin katotaan Suomen lisäksi eniten nimenomaan USA:sta.

Kattokaa vielä pari haavekuvaa/quotea/mitä lie:











Hyvää yötä :)

GREECE

Moikka taas!

Tän postauksen aiheena on jo lupailemani Kreikan matka. 

Oltiin siis perheen kanssa Zakynthoksen saarella viime viikko ja kivaa oli.

Hello again! The subject of this post is the trip to Greece we made with my family. We spent a week on Zakynthos Island and had a lot of fun.

Tässä meidän ihana hotelli.

Our lovely hotel

Jotta tää olis varmasti vaihtariblogi niin kattokaa mun USA- flipfloppeja. Haha ei vaan kattokaa miten kirkasta toi vesi oli! Ja se jatku tollasena ihan sinne syvälle asti.

This blog was supposed to be about my exchange year so look at my USA-flipflops. Just kidding, look at the water. It was so clear and it kept looking like that even in the deep.

Mä siinä vaan

Just me

Käytiin yhellä majakalla josta aukes sitten ehkä hienoin näkymä koskaan.

We visited a lighthouse where we saw the prettiest view I've probably ever seen.

Maailman (?) suurin Kreikan lippu. Tää kuva huijaa, se oli oikeesti valtava.

The world's (?)  biggest Greece flag. This photo doesn't show the whole truth, it was huge.

Pakollinen hotelliselfie mun "rusketuksesta".

Definetly necessary hotel selfie of my "tan".

Zakynthoksen saaren pääkaupunki Zante.

Zante, the capital of Zakynthos.

Kreikassa ainakin huomasi miten paljon lehdet liiottelee tota "kriisiä". Mistään en koko viikon aikana huomannut, että Kreikka olisi talousvaikeuksissa. Ehkä tää oli mulle jopa pieni opetus mediakriittisyydestä.

In Greece I definetly noticed how much the media speculates about their financial "crisis". I didn't see a sign of financial issues the whole week. Maybe this even taught me a little lesson about being a bit critical for what I read on internet.


Ja sitten vähän vaihtoasioita. Lähtöön on tällä hetkellä reilu neljä viikkoa ja fiilikset on heittänyt ihan kuperkeikkaa. Vielä viime postauksen aikoihin halusin niin paljon ees pari lisäviikkoa Suomessa, mutta nyt en malta oottaa, että pääsen lähtemään. Vieläkin pitäs ehtiä tekemään hirveesti kaikkea. Varsinkin, kun oon seuraavat kaks viikkoa töissä ja varmaan puolet kesäsuunnitelmista on toteuttamatta. En tiiä jaksanko pitää ees läksiäisiä, kun siitäkin pitäis sitten jollain tasolla stressata. Ehkä vaan nään kavereita ihan muuten mahollisimman paljon. 33 päivää jäljellä ja musta tuntuu, että nyt mä oon valmis lähtemään. Oon kai vihdoinkin sisäistänyt koko homman ja kysyn koko ajan äitiltä millon saan alkaa pakkaamaan. Jostain syystä mua ei enää oikeen ees pelota mutta hyvä näin. Fiilikset on nyt pelkkää positiivista. :)

And a little bit of exchange stuff. I have 4 and half weeks left in Finland and I feel like I'm so ready to go already. Of course I still have so many things to do here before I leave. About a half of my plans are still just plans and the next 2 weeks I will be working. I don't know if I'm too lazy to have a farewell party because that kind of stuff always causes stress. (Renting a place, cleaning, foods etc.) Maybe I'll just see my friends some other way. I feel like I have finally internalized the whole year abroad- thing. I feel like I'm finally good to go and I just keep asking my mom when can I start packing. For some reason I'm not even any kind of scared anymore and it's great. My feelings are all positive. :)