Day 224

Oon ollu täällä 224 päivää.

Mun synttäreihin on 37 päivää.

Valmistumiseen 76 päivää.

Ja kotiinlähtöön 82 päivää.

Yhteensä päiviä täällä tulee olemaan 306.

Tällä hetkellä 73% siitä ajasta on jo mennyt.

Semi pelottava ajatus. Tottakai aina välillä on ollut niitä hetkiä että en mitään muuta haluiskaan kun lähteä kotiin, mutta nyt kun se aika oikeesti lähenee niin jotenkin tuntuu että en oo tehnyt vielä kaikkea mitä mun piti. En oo vielä ollenkaan valmis menemään takasin. Tuntuu että just kun oon oikeesti alkanu tykkäämään elämästä täällä, just kun oon alkanu nauttimaan niistä erillaisuuksista, jotka aluksi sai puremaan hammasta, just sillon kun kaikkein eniten haluisin jäädä, mun pitää lähteä. Kaverit on pikkuhiljaa muuttuneet ystäviksi ja host-perhe ihan vaan perheeksi. Voinko mä jättää taakseni kokonaisen elämän? Elämän jonka oon luonut kokonaan itse? 

Vaihtovuoden aikana oppii kysymään itseltään paljon kysymyksiä. Mulle on vasta täällä syntynyt ihan uudenlainen tarve saada ajatella rauhassa. Välillä yksinkertasesti tarviin pari tuntia asioiden pohtimiseen. Blogin pitäminen kyllä auttaa paljon, kun saa kirjotettua kaiken auki. Vaikka näitä ajatuksia on kyllä täysin mahdoton pukea sanoiksi. Sitä oppii itsestään niin paljon uutta, että kai kaiken sisäistäminen vie aikaa. Musta tuntuu, että oon paljon itsevarmempi ja itsenäisempi. En pyytele enää anteeksi olemassaoloani, vaan oon ylpeä siitä. Osaan jutella vieraille tekemättä tilanteesta täydellisen kiusallista, hymyilen enemmän. Kai se on totta, että Amerikka tekee ihmiselle hyvää.

Rakastan Suomea, se tulee aina olemaan paikka jonne on hyvä palata, mutta sen oon itsestäni varmuudella oppinut, että haluan matkustaa. En tiedä missä oon ens vuonna. Järki sanoo että lukio on pakko suorittaa loppuun, mutta eikö sen voi tehdä vaikka Espanjassa tai Italiassa. Vuoden Kalifornialais-elon jälkeen Suomen talvi ei houkuta yhtään. Itseasiassa se on varmaan mun suurin ahdistuksenaiheeni kotiinpaluuseen liittyen. Tää kuulostaa niin liiottelulta, mutta oon täysin rehellinen kun sanon miettiväni että selviänkö siitä enää, talvet kun tuppaa aina olemaan mulle täyttä tuskaa. Jos voisin siirtää tänne julkisen liikenteen, Helsingin ja sen miten mun ikästä kohdellaan, jäisin ehdottomasti. Mutta en voi. Tällä hetkellä Eurooppa houkuttaa kovasti! 

Multa kysytään kokoajan, että enkö kaipaa mun perhettä ja kavereita. Tottakai mä kaipaan. Tekisin mitä vaan jos saisin ne tänne mun kanssa, mutta juttu on se, että mä elän omaa elämääni ja kaikki ne omaansa. Tottakai mä haluan olla niiden kanssa, mutta en mä voi pakottaa niitä lähtemään, enkä pakottaa itseäni pysymään Suomessa. 

Okei mun höpötys alkaa menee tosi syvälliseks mut kuitataan se kellonajalla (2:35am). Mä meen nukkumaan, viettäkää te mahtava päivä. Ja koska omaa naamaa on kiva kuvata: voilá!

Heippa, xoxo❤️

Kirje vaihto-oppilaalle

Selasin facebookkia ja löysin "kirjeen vaihto-oppilaalle". Se kuvasti tätä tunteiden vuoristorataa niin hyvin että vapaasti suomensin sen tähän alle. Jos mietit vaihtoa ensi vuodelle, lue tämä. Linkki englanninkieliseen versioon on tässä.

Aloitetaan tämä näin: missäpäin maailmaa oletkaan, en voisi olla sinusta ylpeämpi. Vaihtovuosi on miljoona vikaa kertaa, ja miljoonat jäähyväiset. Vaihtovuosi on miljoonia tunteita.

Usein sanotaan, että vaihto on koko elämä yhdessä vuodessa, itse ajattelen toisin. Aika, jonka vietät ulkomailla, tulee aina olemaan siellä. Se ei koskaan lähde sinusta. Kasvat persoonallisesti ja henkisesti. Ja se pysyy sinussa. Sitä voi kuvailla elämän muuttumisena.

Missä tilanteessa elämää oletkaan; oletpa entinen vaihtari, iloinen tai surullinen vaihtari, tai vaihtari, joka päätti jättää leikin kesken, kun odotukset eivät vastanneetkaab todellisuutta. Ihan sama mikä olet, olet yksi maailman rohkeimmista ihmisistä. Ole ylpeä itsestäsi!

Jätit kaiken tutun taaksesi. Perheen, ystävän, ympäristön, ruoan, koulun ja kaikki muut mieleen tulevat asiat.

Päivä jona lähdin, särki sydämeni. Se särki vanhempieni ja veljeni sydämet. Sinä päivänä tapasin paljon itkeviä ihmisiä. Eikä se ollut vain minä, olen varma että sinäkin olit siinä tilanteessa.

Istuimme lentokoneeseen täynnä ihmisiä, joita emme olleet koskaan tavanneet, mennäksemme paikkaan, jossa emme olleet koskaan käyneet. Muutimme taloon, jonka ihmisiä kutsuttiin perheeksemme vaikka meillä ei ollut heihin minkäänlaisia siteitä. Seuraavana aamuna heräsimme sängystä, tai jopa huoneesta, joka ei näyttänyt omaltamme. Istuimme uuden perheemme kanssa olohuoneessa ymmärtämättä sanaakaan, sillä he puhuivat niin nopeasti, heidän aksenttinsa on erilainen, tai ehkä englantisi ei ollutkaan niin hyvää kuin luulit. Ensimmäinen koulupäivä ja hämmennys kaikista niistä uusista ihmisistä ja tilanteista. Ruokalassa seisominen ilman ketään, kenen kanssa istua. Arkeen tottuminen ja kova yritys löytää ystäviä, tai edes ihmisiä, jotka ymmärtäisivät. Sängyssä makaaminen kotia kaivaten, niin paljon, että sydämesi särkyy jälleen.

Me kaikki kävimme läpi tilanteita, joita jotkut kutsuisivat omaksi persoonalliseksi helvetikseen, mutta me selviydyimme, meistä tuli vahvempia. Se muutti elämänkatsomustamme, mielipiteitämme ja vaikutti siihen, mitä nykyään olemme. Kaikki ne tilanteet saivat meidät arvostamaan sitä, mitä meillä on. Ne vahvistivat sidettäni perheeseeni.

Mutta muistathan myös kaikki ne kerrat, kun et olisi voinut olla yhtään onnellisempi: Kun tapasit uuden perheesi ensi kertaa, superjännittyneenä! Ensimmäinen koulupäivä, tai jenkkifutispeli. Kaikki pep rallyt. Ensimmäinen kertasi Taco Bellissä. Ensimmäinen kerta, kun tajusit olevasi oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ensimmäinen kerta kun tunsit että uusi perheesi rakastaa sinua, kun he näkevät ja kohtelevat sinua kuin omaa lastaan. Se päivä kun vihdoin tutustuit siihen söpöön tyttöön tai poikaan. Päivä, kun tutustuit ihmiseen, josta myöhemmin tuli paras ystäväsi. Päivä jolloin liityit koulun kerhoon tai urheilujoukkueeseen. Päivä kun opit arvostamaan Netflixiä.

Vaihtovuosi on kuin vuoristorata. Se menee ylös ja alas. Toisinaan lujempaa. Teillä jokaisella on omanne. Joillekin vaihto on heidän unelmiensa elämää, toisille huonompaa, kuin elämä kotimaassa, ja toisille melko lailla samaa. Missä ikinä oletkaan, se on sinun käsissäsi.

Rohkeus on kaikki mitä tarvitset, aika kuluu niin nopeasti. Älä jää jumiin muistoihin ja unelmiin. Tee ajastasi niin hyvä kuin mahdollisesti voit, älä odota liian kauaa.

Lots of Love.

THE FAIR

Näiden koko vuoden isoin juttu on puoltoista viikkoa kestävä fair. Se itse alue on ihan valtava ja täynnä kaikkia huvipuistolaitteita ja erilaisia kojuja. Siellä myydään niin paljon kaikkea super jenkkiruokaa et mua harmittaa jo nyt, etten varmasti pysty maistamaan kaikkea. Listalta on ruksittu pois jo ainakin Cheese bacon fries, en kyllä tilaa toiste, yäk. Ja haluun vielä ehdottomasti maistaa deep fried snickers, funnel cake, frozen banana ja deep fried oreo. Sori tällänen finglish sönkötys mutta mulla ei oo hajuakaan mitkä ois noille korrektit suomennokset :--D. 

Täällä on myös tosi yleistä, että lapset ostaa lehmän, possun, vuohen, kanan tms. maatilan eläimen ja kasvattaa sen takapihallaan. Meillä on nyt joulukuun puolvälistä asunut lehmävauva, joka tän tapahtumaviikon jälkeen myydään. Iso ohjelmanumero tuolla onkin, että lapset kävelyttää ne eläimet sellasta areenaa ympäri ja tuomarit pisteyttää. Parhaat saa sellaset hienot palkintorusetit.

Tänään maanantaina siellä oli kans tosi iso tapahtuma, high school madness. Periaatteessa siis joka ikinen koulu tällä alueella saapuu paikalle ja kilpailee eri jutuissa, kuten Cheerleading, drumline, köydenveto jne. Voittajakoulu on sitte virallisesti "the best school in the valley" joten kaikki haluu tosissaan voittaa. Me saatiin ihan surkeet paikat, koska saavuttiin niin myöhään, että sinne ei meinattu enää päästää sisään.

Tässä nyt kuitenkin mun näkymä lavalle, joka on tossa vasemmassa reunassa.

 Ja tässä vähän perspektiiviä katsomon koosta. Meteli oli suhteellisen kova, kun kaikki kannusti omaa kouluaan.

Elämä rullaa edelleenkin oikeen kivasti, teille kyselijöille tiedoksi ;). Nyt toivotan teille Suomeen hyvät huomenet ja painun nukkumaan. Moikka!