50

Kello on 2:09 yöllä ja tajusin just jotakin......

 Gosh mä vihaan itteäni näistä klisee "minne mun aika on lentänyt"- postauksista. Mua melkeen nolottaa jankuttaa sitä kokoajan, mutta justhan mä vasta kirjotin ton 100 päivää postauksen. Puolet mun ajasta on jo mennyt! PUOLET. Siitä kun oli jäljellä 200 päivää tuntuu olevan pari kuukautta. Kolme neljäsosaa niistä 200 päivästä on nyt jo takana. 50 lyhyttä päivää edessä.

Yks juttu mitä tuun varmasti kaipaamaan Suomesta on nää upeat auringonlaskut meren rannalla. Vielä enemmän tuun kaipaamaan auringonnousuja samassa paikassa. Mitä mä oon käsittänyt niin jenkeissä nuorten elämä on kaukana siitä vapaudesta mihin suomalaiset on tottuneet. En usko, että tulee montaa aamuneljän aikaista mäkkireissua tai rantayötä vietettyä. 

(sori nanna :* )

Maassa kuitenkin ehdottomasti maan tavalla. Ei se sääntöjen noudattaminen tule mulle mikään ongelma olemaan. Not better, not worse, just different. Vai miten se menikään?

Mietin muutenkin ihan hirveesti tälläsiä pikkujuttuja. Niitä pieniä asioita jotka tekee arjesta täysin erilaisen. Käytäväpassit koulussa, dress coden mukaiset vaatteet, osaanko mä olla host-perheessä kuin kotonani, voinko ottaa ruokaa jääkaapista ja nostaa jalat sohvalle? 

Vaikka tottakai oon edelleen ihan täpinöissäni lähtemään niin nyt on oikeestaan ekan kerran kokonaan kadonnut se "voisin lähteä vaikka heti" fiilis. Päivät vähenee niin vauhdilla, että  haluan vaan nauttia mun lyhyestä Suomi-ajasta jäljellä. Haluan ehtiä tekemään kaiken, mitä oon suunnitellut, vaikka järkikin sanoo ettei se tuu onnistumaan. Vasta nyt voin ihan _oikeasti_ sanoo, että mua jännittää. Tää on tosi hassu tunne josta voisin kirjottaa sivukaupalla, enkä silti saisi sitä selitettyä niin kuin haluan. Tavallaan tuntuu, että pitää elää koko elämä nyt loppuun. Voisin koittaa kuvailla tätä vaikka niin, että olet oman elämäsi viimeisimmässä tuotantokaudessa ja katsonut sen juuri loppuun. Katsomisen puutteessa päätät painaa pause nappia ja vaihtaa toiselle kanavalle. Toiselta kanavalta tulee viidennen tuotantokauden 13. jakso sarjasta jota et ole koskaan seurannut. Jäät koukkuun, vaikka et ymmärrä mitään, katsot viitoskauden loppuun, koet sen tyhjyyden hetken, kun ei ole mitään katsottavaa ja palaat takaisin pausella olevaan sarjaasi (aka omaan elämääsi). Oma elämäsi on tällä välin mennyt yhden kauden eteenpäin ja vanhat jaksot eivät enää näy missään. Joudut aloittamaan jälleen uudesta kohdasta. Vaihtomaahan jättämästäsi sarjasta alkaa kuitenkin pian tulla uusia, parempia jaksoja, mutta kun yrität painaa play saat vain ilmoituksen "this episode is not available in your country."

(Kaikki tää negistely saa kuulostamaan, etten haluaisi lähteä, ei oo kyse siitä. Mun oli vaan pakko purkaa ajatukset jonnekkin. Kuitenkin aika iso elämänmuutos kyseessä ja kai se olis vaan outoa jos mua ei pelottais, stressais ja jopa ahdistais se vähän. Kyllä mä haluan lähteä ja odotan mun uutta jenkkielämää kuin kuuta nousevaa.)

Antakaa anteeksi tällänen tosi outo tv-sarja vertaus hahah. Näin nyt kello 2:42 yöllä väsyneet aivot ei saaneet aikaan mitään fiksumpaa ja oon kai katellu nyt liikaa sarjoja. Kertokaa mulle muut vaihtarit kuulostaako tää yhtään samalta, kun teidän mietteet, vai onks tää vaan mä ja mun typerä pää. Antakaa anteeksi myös tämä puhelinpostaus ja maholliset kirjotusvirheet, jotka tottakai yritän karsia.

<3

SUNNY BEACH

Kesä on nyt virallisesti alotettu ja lukion ykkösvuosi saatu (riittävän) hyvillä arvosanoilla pakettiin. Kesäloman ekan viikon olin tosi kiireinen ja joka päivä oli jotain ohjelmaa. Tokalla viikolla hypättiinkin lentokoneeseen ja suunnattiin kohti Sunny Beachia, Bulgariassa. Kaiken tän sähellyksen keskellä oli älyttömän ihanaa päästä hetkeksi rentoutumaan ja luvan kanssa jättää kaikki ylimääräinen stressi Suomeen. Matka oli oikein onnistunut ja Sunny Beach oli paikkana tosi kiva, vaikkakin tosi teennäinen ja selvästi pelkästään turisteja varten rakennettu. Kuitenkin noissa turistirysissä on mun mielestä ihan oma hauska tunnelmansa.

Ekan illan maisemat hotellin parvekkeelta

Tässä paikassa oisin halunnu käydä koko loman ajan, mutta en sitten ehtinytkään. Ens kerralla sitten.

Sozopolin vanha kaupunki. Noi mummo ja pappa oli jotenkin tosi söpöjä kun istu tossa tolleen. Relationship goals maybe. <3

Vähän jäätä hellepäivään

Vikana päivänä Sunny Beachilla tein ehkä siisteimmän jutun ikinä!

Parasailing:

Siis toi oli ehkä koko loman siistein juttu. Löysin vikana päivänä mun lompakosta lisää rahaa, joka oli pakko käyttää koska rahanvaihdossa aina menettää jonkun verran vaihtokuluja. En halunnut enää vaatteita ja mua ihan oikeesti ärsytti se raha (tätä ei tapahu usein XDD). Kun tuntuis niin tyhmältä tuhlata se raha väkisin johonkin, mitä ei koskaan tarvitse. Sitten sain idean mennä tollaseen ja se kokemus oli niin paljon siistimpi kun yhetkään vaatteet! Sitä fiilistä ei voi selittää, kun tuntee miten kovaa tuuli nykäsee tosta varjosta ja parissa sekunnissa oot jo talojen yläpuolella ja pelkkää ilmaa jalkojen alla! Suosittelen!

Tosin muistakaa aurinkorasva.... No tanning goals here

Lentokentällä oli tosi kaunis aurigonlasku. En millään olisi halunnut Suomeen ja tähän sateeseen. Tosin kolmen viikon päästä jälleen suuntana Helsinki-Vantaa ja Kreikka. Lennetään ensin Ateenaan ja sieltä Zakynthoksen saarelle. Tää kesä on alkanut ihan mahtavasti. Voisin varmaan sanoa, että mun elämän parhaalta kesältä vaikuttaa tähän mennessä ja edessäpäin on tulossa vielä hauskempaa. Oon suunnitellut mun kaverien kanssa täksi kesäksi vaikka mitä roadtripeistä telttailuun ja yöuinteihin. Tuntuu, että mulla ei edes aika riitä kaikkeen. 

Musta tuntuu näitä vaihtariblogeja selailleena, että melkeen kaikilla vaihtareilla on tää lähtöä edeltävä kesä ollut ihan uskomaton ja sitten lähtiessä turhauttaa jättää taakseen "täydellinen" elämä. Mulla on vähän samoja fiiliksiä, mutta toisaalta koitan olla realisti: kesällä elämä on aina hauskempaa. Tuskin ne marraskuun loska-ajat yhtään makeammilta maistuisivat, vaikka en lähtisikään. Vaihtoon lähdetään kuitenkin alkusyksystä ja samoihin aikoihin myös Suomielämän loistokkuus alkaa koulujen alun myötä hiipua. Yritän pitää sen mielessä.

Mun vaihtoprosessin paperisota alkaa ilmeisesti olemaan jo loppusuoralla. Ainakin toivottavasti hahah. Ennen Bulgarian matkaa täytin vielä netissä viisumihakemuksen ja tänään olin USA:n suurlähetystössä viisumihaastattelussa. Se hakemus oli kyllä oikeesti tosi outo ja tuli heti mieleen et vain jenkeissä noin, kun kysymykset oli luokkaa: "Oletko terroristi tai avustatko terroristeja?". 

Se haastattelu oli ilmeisesti enemmänkin muodollisuus. Vein sinne viisumikuvan ja annoin sormenjäljet. Multa kysyttiin tasan kaksi kysymystä: "Opiskeletko Imperial High Schoolissa" ja täsmentävänä kysymyksenä "Yhden kouluvuoden?". Ton jälkeen sain mennä. Mun englannin puhuminen koko tapaamisen ajan oli siinä, että sanoin kaksi kertaa yes ja kerran thanks.  Viisumin pitäis tulla about viikon sisällä postissa. Älkää siis turhaan stressatko tosta. :)

Ei mulla tällä kertaa muuta. Jos mitään ihmeellistä ei tapahdu niin postaan teille seuraavana kerran meidän Kreikan matkasta.

See you!