lauantai 26. maaliskuuta 2016

Day 224

Oon ollu täällä 224 päivää.
Mun synttäreihin on 37 päivää.
Valmistumiseen 76 päivää.
Ja kotiinlähtöön 82 päivää.
Yhteensä päiviä täällä tulee olemaan 306.
Tällä hetkellä 73% siitä ajasta on jo mennyt.



Semi pelottava ajatus. Tottakai aina välillä on ollut niitä hetkiä että en mitään muuta haluiskaan kun lähteä kotiin, mutta nyt kun se aika oikeesti lähenee niin jotenkin tuntuu että en oo tehnyt vielä kaikkea mitä mun piti. En oo vielä ollenkaan valmis menemään takasin. Tuntuu että just kun oon oikeesti alkanu tykkäämään elämästä täällä, just kun oon alkanu nauttimaan niistä erillaisuuksista, jotka aluksi sai puremaan hammasta, just sillon kun kaikkein eniten haluisin jäädä, mun pitää lähteä. Kaverit on pikkuhiljaa muuttuneet ystäviksi ja host-perhe ihan vaan perheeksi. Voinko mä jättää taakseni kokonaisen elämän? Elämän jonka oon luonut kokonaan itse? 

Vaihtovuoden aikana oppii kysymään itseltään paljon kysymyksiä. Mulle on vasta täällä syntynyt ihan uudenlainen tarve saada ajatella rauhassa. Välillä yksinkertasesti tarviin pari tuntia asioiden pohtimiseen. Blogin pitäminen kyllä auttaa paljon, kun saa kirjotettua kaiken auki. Vaikka näitä ajatuksia on kyllä täysin mahdoton pukea sanoiksi. Sitä oppii itsestään niin paljon uutta, että kai kaiken sisäistäminen vie aikaa. Musta tuntuu, että oon paljon itsevarmempi ja itsenäisempi. En pyytele enää anteeksi olemassaoloani, vaan oon ylpeä siitä. Osaan jutella vieraille tekemättä tilanteesta täydellisen kiusallista, hymyilen enemmän. Kai se on totta, että Amerikka tekee ihmiselle hyvää.

Rakastan Suomea, se tulee aina olemaan paikka jonne on hyvä palata, mutta sen oon itsestäni varmuudella oppinut, että haluan matkustaa. En tiedä missä oon ens vuonna. Järki sanoo että lukio on pakko suorittaa loppuun, mutta eikö sen voi tehdä vaikka Espanjassa tai Italiassa. Vuoden Kalifornialais-elon jälkeen Suomen talvi ei houkuta yhtään. Itseasiassa se on varmaan mun suurin ahdistuksenaiheeni kotiinpaluuseen liittyen. Tää kuulostaa niin liiottelulta, mutta oon täysin rehellinen kun sanon miettiväni että selviänkö siitä enää, talvet kun tuppaa aina olemaan mulle täyttä tuskaa. Jos voisin siirtää tänne julkisen liikenteen, Helsingin ja sen miten mun ikästä kohdellaan, jäisin ehdottomasti. Mutta en voi. Tällä hetkellä Eurooppa houkuttaa kovasti! 

Multa kysytään kokoajan, että enkö kaipaa mun perhettä ja kavereita. Tottakai mä kaipaan. Tekisin mitä vaan jos saisin ne tänne mun kanssa, mutta juttu on se, että mä elän omaa elämääni ja kaikki ne omaansa. Tottakai mä haluan olla niiden kanssa, mutta en mä voi pakottaa niitä lähtemään, enkä pakottaa itseäni pysymään Suomessa. 

Okei mun höpötys alkaa menee tosi syvälliseks mut kuitataan se kellonajalla (2:35am). Mä meen nukkumaan, viettäkää te mahtava päivä. Ja koska omaa naamaa on kiva kuvata: voilá!

Heippa, xoxo❤️














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti