torstai 1. tammikuuta 2015

TÄNÄ VUONNA

1.Tammikuuta. Itseasiassa nyt jo 2.tammikuuta, kun kello näyttää 00:50. Nyt voin virallisesti kertoa kaikille lähteväni TÄNÄ vuonna vaihtoon, ei enää ensi vuoden syksyllä vaan TÄNÄ vuonna. Haha melkeen kun oisin lähössä jo ens viikolla. Ehkä voisin vähän alkaa hillitä mun innostusta tai tulee pitkä odotus. :DD Tää on nyt hienoin ja ainoa rakettikuva, joka mun kameraan tarttu. Pahoittelen, lupaan tsempata ens vuonna!!
Uudenvuoden päädyin viettämään ihan vain Helsingin keskustassa kävellen. Saatettiin kyllä yhes vaiheessa eksyä Paloheinäänkin, kun ei siihen aikaan ollut vielä mitään tekemistä. Pidettiin kuitenkin huoli, että oltiin hyvissä ajoin ennen 00:00 takasin Helsingissä. Tehtiin pikavisiitti mäkkäriin ja ilmeisesti mentiin sittenkin liian myöhään Senaatintorille, joka oli place-to-be. :D
Meiän matka päätty sitte tähän kadulle, koska ihmisiä oli yksinkertasesti niin paljon. Ei-Helsinkiläisille tiedoksi, että tästä olisi matkaa ollut vielä varmaan lähemmäs 200 metriä. :DD Keskustan raketeista en loppujenlopuksi nähnyt sitten yhtäkään, mutta mulla oli silti tosi kiva ilta :)! 

PS. mä lähen tänä vuonna usaan !!!!!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti